Gymnaestrada 2022 -videot ja animaatiot
Mixtum suunnitteli ja toteutti videoita ja animaatioita Gymnaestrada 2022 -tapahtumaan.
Mixtum toteutti Tampereella pidettyyn Gymnaestrada 2022 -voimistelutapahtumaan videoita, animaatioita ja erikoistehosteita. Uudessa Nokia arenassa haluttiin hyödyntää uutta tekniikkaa ja esimerkiksi voimisteluesitysten ja joukkueiden nimet esitettiin koko areenan pituisina animaatioina areenan laidoilla (led-tauluilla) ilman, että niitä olisi kuulutettu perinteisesti. Myös esimerkiksi palkintojenjaossa voittajamaiden liput esitettiin animoituina. Videot ja animaatiot tehtiin sekä World Cup ja Challenge Cup -voimistelukilpailuihin, mutta erityisesti myös Show it -voimistelutapahtumaa varten.
Show it
Show it -tapahtumaa varten suunniteltiin ”Mitä on voimistelu”-kuusiosainen videosarja, jossa esiteltiin laaja-alaisesti voimistelukuvia musiikin, animaatioiden ja tehosteiden siivittämänä. Nämä videot ja animaatioit esitettiin Nokia arenan keskellä olevassa kuutiossa, mutta lisäksi Show it -tapahtuman introvideo projisoitiin näyttävästi lattiaan. Lisäksi areenan laidalla kiertäviin näyttöihin suunniteltiin muita pienimuotoisempia animaatioita, kuten esimerkiksi punaista tähtisädettä Sisu Stars -esityksen aikana.
Työnäytteen perustiedot
- Asiakas: Voimisteluliitto
- Vuosi: 2022
- Linkki työnäytteeseen
Kuvat
Voit liikkua avatusta työnäytteestä toiseen svaippaamalla tai esimerkiksi nuolinäppäimillä.
Videot
Voit liikkua avatusta työnäytteestä toiseen svaippaamalla tai esimerkiksi nuolinäppäimillä.