Hinnasto ja esimerkkihintoja
Mixtum tarjoaa koulutus- ja konsultointipalvelut sekä suunnittelee ja toteuttaa erityisesti IT-alaan, videotuotantoihin ja graafiseen suunnitteluun liittyvät projektit erittäin edulliseen ja kilpailukykyiseen hintaan. Ohessa on tuntihintoja ja esimerkkihintoja, mutta voit aina pyytää tarjouksen.
Pienet ja lyhytkestoiset työt voidaan laskuttaa oheisen tuntihinnaston ja toteutuneen työmäärän mukaisesti, mutta vähänkin suuremmissa projekteissa ja koulutuksissa laskemme mielellään kokonaisvaltaisen tarjouksen. Näin työlle saadaan edullisempi loppuhinta kuin, jos kaikki laskettaisiin suhteessa kalliimman tuntihinnaston mukaan sitä mukaa, kun työ edistyy. Näin molemmille osapuolille on selvää työn kokonaishinta eikä lopussa tule mitään yllätyksiä. Luonnollisesti joskus (varsinkin laajempien projektien kohdalla) saattaa tulla matkan varrella asiakkaan puolelta muutostoiveita sekä myös toiveita uusista asioista alkuperäisen pyynnön ulkopuolelta, joten mikäli työmäärä kasvaa alkuperäisestä niin voimme laskea uusille asioille joko erillisen könttätarjouksen tai laskuttaa pienet lisätyöt tuntihinnaston mukaan.
Räätälöityjen koulutusten, videotuotantojen ja suurempien IT-projektien kohdalla tarjouksen hintaan vaikutta moni seikka: työn laajuus ja vaativuus, kesto sijainti, kaluston määrä, aikataulut jne. Kun sinulla on tiedossa työ ja kaikki siihen liittyvät tärkeimmät tiedot niin pyydä rohkeasti tarjous!
Projektien tuntihinta
Pääsääntöisesti käytämme projekteissa (IT-tuotannot, videotuotannot, koodaus jne.) tuntihintaa 95 € + alv / h, mutta tuntihinta voi myös olla suurempi silloin, kun kyseessä erityisen vaativa työ. Vastaavasti erityisen nopeissa ja helpoissa asioissa voidaan käyttää myös alhaisempaa tuntihintaa. Kun kyseessä on muutamaa tuntia laajempi työ niin kaikista edullisemmaksi sinulle tulee, kun pyydät kokonaisvaltaisen tarjouksen projektistasi. Muista kertoa toiveesi ja tarpeesi tarjouspyynnössä mahdollisimman huolellisesti.
Esimerkkihintoja projekteista
Ohessa on esimerkkihintoja muutamista erilaisista projekteista. Esitellyt hinnat ovat vain tyypillisiä ja suuntaa antavia. Luonnollisesti jokainen projekti on uniikki ja projektin laajuus, vaativuus ja monet muut seikat muuttavat tilannetta. Hinnat ovat näin ollen alkaen-hintoja ja yläpäähän sopii vanha sanonta: “vain taivas on rajana”. Esimerkiksi verkkosivuille voidaan luoda lisäksi verkkokauppa tai jokin hyvin räätälöity ja vaativa integrointi, videotuotannoissa hintaan vaikuttaa erityisesti videon ja videokuvauksen kesto, sijainti jne. Vastaavasti väitöskirjataitoille on olemassa melko normaali vakiohinta, mutta laajemmat kuvitetut kirjat ja katalogit täytyy arvioida tapauskohtaisesti erikseen. Animointiprojekteissa ja varsinkin peleissä ja pelimäisissä projekteissa hinnat vaihtelevat niin paljon, että mitään “normaalia” on edes vaikea antaa.
- Verkkosivujen toteutus tyypillisesti alkaen noin 1000 € + alv *
- Mainos- ja esittelyvideot tyypillisesti alkaen noin 500 € + alv *
- Videokuvaus ja valokuvaus tyypillisesti alkaen noin 400 € + alv.
- Väitöskirjojen taittotyöt tyypillisesti alkaen noin 400 € + alv *
* Projekteissa käytämme apuna erikoissivustojamme, kuten WordPress-sivut.fi, Videoguru.fi ja Taittoguru.fi. Voit lukea tarkemmin erilaisten projektien tyypillisistä hinnoista näiden apusivustojen sisältä.
Koulutusten ja konsultointien tuntihinta
Olemme it-asioiden, videotuotantojen ja verkkopalveluiden asiantuntijoita ja autamme ja konsultoimme sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä kokoon katsomatta. Räätälöityjen lyhytkestoisten konsultointien ja koulutusten tuntihinta yhdelle henkilölle vaihtelee tyypillisesti 100 € + alv / h – 150 € + alv / h välillä (erityisesti kokonaiskestosta riippuen). Ota yhteyttä niin voimme laittaa sinulle tarkemman tuntihinnaston katsottavaksi. Vastaavasti pidempikestoisiin yksityiskoulutuksiin (esimerkiksi päivä tai pari) sekä isommille oppilasryhmille kannattaa pyytää erillinen tarjous.
Tilojen vuokraus
Kauttamme saat viihtyisät ja modernit tilat moneen erilaiseen käyttöön (esimerkiksi omat videokuvaukset, neuvottelut, kokoukset, edustus- ja koulutustilaisuudet jne.). Tilavuokraus voidaan myös yhdistää Mixtumin tarjoamien kuvaus- ja koulutuspalveluiden kanssa. Halutessasi järjestämme myös catering- ja pitopalvelut.
- Neuvottelutilan vuokrauksen hinta on 45 € + alv / h tai 250 € + alv / pv. Minimilaskutus 1 h.
- Studion vuokrauksen hinta on 80 € + alv / h tai 450 € + alv / pv. Minimilaskutus 2 h.
- Koulutustilan vuokrauksen hinta on 90 € + alv / h tai 550 € + alv / pv. Minimilaskutus 2 h.
WordPress-ylläpitopalvelu
WordPress-ylläpitopalvelu on kuin kotisivujesi vakuutus. Me huolehdimme WordPress-sivujen yläpidosta, päivityksistä ja varmuuskopioinnista ja sinä voit keskittyä muuhun bisnekseen. Normaali hinta tälle on vain 150 € + alv / vuosi, mutta erityisen laajoissa sivustoissa hinta arvioidaan tapauskohtaisesti. Lue lisää WordPress-ylläpitopalvelusta ja ota yhteyttä, jos haluat sivustollesi ammattilaisen, joka pitää sivuston ajan tasalla ja turvallisena ja tekee tarvittavat huoltotyöt. Samalla saat tahon, jonka puoleen aina kääntyä, kun jokin asia sivustolla askarruttaa.