Yritys – hyödynnä verohallinnon koulutusvähennys ja panosta henkilöstösi osaamiseen!
Tiesitkö, että yritykset voivat hyödyntää koulutusverovähennystä? Verohallinnon tarjoaman koulutusvähennyksen tarkoituksena on tukea osaamisen kehittämistä ja kannustaa työnantajia henkilöstönsä osaamisen kehittämiseen. Yritysten on mahdollista hyödyntää koulutusvähennys ja vähentää siten verotuksessa koulutuksesta aiheutuneita kustannuksia. Vähennykseen oikeuttava koulutus voi olla ulkopuolisen järjestämä kurssimuotoinen lähikoulutus mutta myös etäkoulutus, joka järjestetään verkon välityksellä ja johon työntekijät osallistuvat videoyhteydellä.
Vaikka työnantajan onkin maksettava koulutuksen ajalta työntekijälleen palkkaa, työnantajan on mahdollista hyödyntää koulutusvähennys tilikauden lopussa veroilmoituksen yhteydessä. Toisin sanoen työnantajalle halutaan tarjota korvausta siltä ajalta, jolta työntekijä saa palkkaa, mutta ei anna työpanosta suoraan työnantajan käyttöön.
koulutusvähennyksen määrä on laskennallisesti noin puolet koulutusajan palkkakuluista. Koulutusvähennys ei vaikuta työntekijöiden koulutuksesta aiheutuvien kustannusten vähennysoikeuteen, joten koulutuksesta syntyneet menot ovat verotuksessa vähennyskelpoisia kuten aikaisemminkin.
Miten koulutusvähennyksen voi saada?
Koulutusvähennyksen edellytyksenä on, että työnantajan järjestämä koulutus perustuu työnantajan laatimaan koulutussuunnitelmaan. Yritykset, jotka työllistävät vähintään 20 henkilöä, kuuluvat yhteistoimintalain piiriin ja näissä yrityksissä täytyy jo lain nojalla laatia vuosittainen koulutussuunnitelma. Niiden työnantajien, jotka eivät kuulu yt-lain piiriin, tulee laatia vuosittainen koulutussuunnitelma, mikäli he haluavat hyödyntää koulutusvähennysmahdollisuuden.
Koulutussuunnitelman on katettava henkilöstö tarkoituksenmukaisella tavalla ryhmiteltynä, esimerkiksi henkilöstöryhmittäin. Koulutuksen tai kurssin on myös liityttävä työntekijän nykyisiin tai tuleviin työtehtäviin sen hetkisen työnantajan palveluksessa. Koulutusvähennystä ei saa perehdytyksestä tai työnopastuksesta.
Koulutuksen on kestettävä yhtäjaksoisesti vähintään yksi tunti eli 60 minuuttia. Verovähennyksen voi saada enimmillään kolmelta päivältä per työntekijä per kalenterivuosi ja koulutusvähennyksen vähimmäismäärä on 1 koulutuspäivä työntekijää kohti eli 6 tuntia koulutusta.
Mistä ja miten koulutusvähennystä haetaan?
Jos haluat lisätietoja työnantajan koulutusvähennykseen liittyen, kannattaa suunnata verohallinnon verkkosivuille:
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48458/tyonantajan_koulutusvahenny/
Koulutusvähennyksen hakemista varten verohallinnon verkkosivuilla on lomake:
Täältä löydät ohjeet lomakkeen täyttämiseen: