Top

Etäkoulutus, lähikurssi, henkilökohtainen konsultointi vai online-koulutus?

Korona-pandemia on muuttanut koko koulutusalaa niin Suomessa kuin muuallakin. Väistämättä tällä muutoksella on ollut vaikutusta myös Mixtumin tarjoamiin koulutus- ja konsultointipalveluihin. Tässä artikkelissa käydään läpi millaisia erilaisia koulutusvaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on nykyisin tarjolla – riippumatta siitä oliko päällä sitten Korona-uhka tai ei.

Vuoden 2020 aikana etätöiden määrä on kasvanut merkittävästi. Ihmiset ovat hankkineet kannettavia tietokoneita, web-kameroita ja muita laitteita pitääkseen yhteyttä toisiinsa verkon välityksellä. Erinäisten rajoitusten ja Korona-tartuntojen kasvun myötä kasvoi myös tarve etäkoulutusten järjestämiseen. Mixtum alkoi tarjota etäkursseja välittömästi ensimmäisen Korona-aallon tultua Suomeen, maaliskuusta 2020 alkaen. Kesän 2020 aikana tilanne Suomessa parani Koronan osalta ja vaikka tilanne on tälläkin hetkellä melko hyvä, moni varmasti arpoo valintaa perinteisen luokkahuonekoulutuksen ja verkon kautta tapahtuvan etäkoulutuksen välillä.

“Aivan kaikki koulutusaiheet eivät sovellu verkkokoulutuksiin.”

Olemme huomanneet, että alalla on tarvetta molemmille koulutusmuodoille: lähikoulutuksille ja etäkoulutuksille. Kesän aikana olemme todenneet, että erityisesti nuorempi sukupolvi on innokas osallistumaan etäkursseille, kun taas hieman vanhempi sukupolvi tuntuu kaipaavan edelleen perinteisiä lähikursseja. Tämä on toki vain yleistys ja asia riippuu myös asuinpaikasta ja etäisyydestä koulutuspaikkaan. Esimerkiksi Lapissa asuvalle henkilölle uudet etäkurssit voivat tarjota vihdoinkin mahdollisuuden päästä mukaan pääasiassa Etelä-suomessa pidettäviin koulutuksiin. Toisaalta, vaikka etäkoulutukset mahdollistavatkin uusia asioita ja niihin voi osallistua periaatteessa mistä paikasta tahansa, aivan kaikki koulutusaiheet eivät sovellu sellaisenaan etäkoulutuksiin. Esimerkiksi tietokoneen käytön peruskurssia on vaikea nähdä nimenomaan verkon kautta etänä järjestettävänä.

Meillä on sinulle sikäli hyvää kerrottavaa, että järjestämme säännöllisesti kursseja SEKÄ etänä ETTÄ perinteisten lähikurssien muodossa. Sinulla on siis vapaus valita itsellesi parhaiten sopiva opetusmuoto tilanteestasi riippuen: voit tulla meille sekä paikan päälle että voit osallistua suosituille velhon lähikursseille vaikkapa suoraan kotoa käsin etäyhteydellä.

“Syyskaudella 2020 koulutustarjotamme on laajinta ja monipuolisinta, kuin koskaan aikaisemmin!”

Olemme lisänneet syyskauden 2020 kurssikalenteriimme lisää etäkursseja siellä jo olevien perinteisten lähikurssien rinnalle. Voimmekin ylpeänä sanoa, että syyskaudella 2020 koulutustarjotamme on laajinta ja monipuolisinta, kuin koskaan aikaisemmin! Tämän lisäksi tarjoamme myös täysin privaattia ja henkilökohtaista konsultointia, joko paikan päällä tai etänä pidettynä. Kaiken lisäksi tarjoamme uudenlaisia online-muotoisia verkkokursseja lähitulevaisuudessa avautuvassa erillisessä verkkopalvelussamme.

Perinteinen luokkatilassa järjestettävä lähikoulutus

Perinteinen luokkahuonekoulutus ja lähikurssit
Perinteinen luokkahuonekoulutus ja lähikurssit ovat yhä erittäin toimiva ja tehokas tapa opettaa ja oppia. Opettaja on apunasi paikan päällä.

Vaikka Korona-pandemia onkin lisännyt etäkurssien määrää ja kiinnostusta, me emme ole hylkäämässä perinteisiä luokkahuonekoulutuksia mihinkään. On edelleen suuri joukko ihmisiä, jotka haluavat opettajan vierelle ja mahdollisuuden keskeyttää tai kysyä apua koska tahansa opiskelun ja harjoittelun aikana. Vaikka apua voi toki kysyä myös etäkursseilla, esimerkiksi mikrofonin välityksellä, on luonnollisesti paljon helpompaa ja teknisesti varmempaa selvittää asioita paikan päällä, kun opettajasi on vierellä auttamassa.

Lähikurssin hyvät puolet

  • Saat tarvittaessa luokkaan lainakoneen, josta löytyy myös opetettavat ohjelmistot valmiiksi asennettuina. Et siten tarvitse välttämättä ollenkaan omaa tietokonetta tai ohjelmistolisenssejä koulutusta varten. Toki voit edelleen tuoda meille paikalle oman PC- tai Mac-tietokoneen.
  • Väitämme, että opiskelijoiden keskittymiskyky on parempi lähikursseilla, kuin etäkursseilla. Kotona tai muussa etätyöpisteessä voi olla useita häiritseviä tekijöitä ja tilanteita, nettiyhteys pätkii ja sähköposteihin kiinnostaisi vastailla kesken koulutuksen.
  • Kouluttaja on käytettävissä paikan päällä. Voit koska tahansa kysyä ja näyttää omalta koneeltasi mikä tahansa asia askarruttaakin.
  • Saat paikan päällä valmiiksi tulostetun velhon käsikirjan. Jos käytät meidän lainakoneita, kaikki koulutuksen harjoitusmateriaalit ovat jo joko koneella valmiiksi laitettuna tai vähintäänkin verkosta helposti kopioitavissa.
  • Saat tulostetun kurssitodistuksen koulutuksen päätteeksi.

Lähikurssin huonot puolet

  • Yksi asia, joka jollain tavalla rajoittaa etäkoulutusvaihtoehtoon verrattuna, on matkustaminen koulutuspaikalle sekä mahdollinen majoitustarve (1)
  • Toinen asia on Korona-pelko, joka tietysti hieman vaihtelee ja aaltoilee hetkittäin (2)

(1) Matkustaminen koulutuspaikalle ei ole suurikaan ongelma, jos satut asumaan Helsingin, Espoon tai Vantaan seudulla, sillä koulutustilamme sijaitsevat Espoon Otaniemessä hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Esimerkiksi Helsingin Rautatientorilta pääsee noin kymmenessä minuutissa suoraan länsimetrolla Aalto-yliopiston metropysäkille, josta taas on lyhyt kävelymatka itse koulutuspaikalle. Samoin autoilevat henkilöt pääsevät esimerkiksi Tampereelta noin tunnissa koulutuspaikalle ja koulutusrakennuksen edessä on erittäin paljon paikoitustilaa (sinun ei tarvitse kytätä vapautuvaa kadunvarsipaikkaa tavalla kuin, jos toimipisteemme olisi Helsingin ydinkeskustassa). Lyhyt etäisyys Helsingin keskustasta kuitenkin tarjoaa esimerkiksi suuren määrän hotelli- ja muita majoitusmahdollisuuksia. Lähin hotelli löytyy jo kävelymatkan päästä Espoon Otaniemestä.

(2) Korona-uhkan takia pyrimme pitämään huolen siitä, että kurssilaisilla olisi riittävä turvaväli luokassa. Puhdistamme ja desinfioimme kaikki laitteet säännöllisesti ja luokassa on koko ajan käytettävissä esimerkiksi käsidesiä. Koska me järjestämme vain pienryhmäkoulutuksia, lähikurssien ryhmäkoot ovat jo lähtökohtaisesti varsin pieniä. Tämän lisäksi uudet etäkoulutukset perinteisten lähikurssien rinnalla puolittavat kursseille osallistujien määrää entisestään, joten luokassa on todennäköisesti oikein hyvin tilaa. Muistathan, että meillä on lupaus järjestää koulutukset vaikkapa vain yhdelle osallistujalle!

Verkon kautta järjestettävä video-stream-muotoinen etäkoulutus

Verkon kautta järjestettävä etäkoulutus
Verkon kautta järjestettävä etäkoulutus toimii erityisen hyvin silloin, kun käytettävissä on tarpeeksi nopea nettiyhteys sekä kaksi näyttöä tai yksi mutta tarpeeksi tarkka ja suurikokoinen näyttö.

Olemme kevään ja kesän 2020 aikana vetäneet suuren määrän hyvinkin erilaisia verkkokoulutuksia ja etäkursseja hyvällä menestyksellä. Kaikki Mixtumin järjestämät ns. velhon etäkoulutukset pyrkivät olemaan sekä kurssisisällöltään että aikatauluiltaan mahdollisimman samankaltaisia koulutuksia, kuin perinteiset luokkahuonekoulutukset.

Voit osallistua etäkoulutuksiin paikasta riippumatta, kunhan sinulla on oma tietokone ja nettiyhteys käytössäsi. Pidämme myös hyvää huolta etäkoulutusten tietoturvasta, sillä videomuotoiseen striimiin päästetään vain kurssille rekisteröityneet osallistujat. Olemme valmistautuneet huolella myös muihin asioihin ja esimerkiksi kouluttajan etäkoulutuspiste on rakennettu nimenomaan tällaisia tilaisuuksia varten: käytettävissä on nopea nettiyhteys, ammattimaiset mikrofonit, kamerat, äänisuojat ym. apuvälineet.

Etäkurssin hyvät puolet

  • Voit osallistua kurssille paikasta riippumatta.
  • Voit ladata lähikursseilla käytettävät harjoitusmateriaalit verkosta ennen kurssin alkua.
  • Adobe-sovelluksista on saatavilla ilmaiset kokeiluversiot, joten sinun ei tarvitse välttämättä ostaa ohjelmistolisenssiä ennen koulutusta. Myös monien muiden koulutusaiheidemme ohjelmistoista on saatavilla ilmaisversio, joita esitellään koulutuksen aikana.
  • Koulutuksen aikana voidaan hyödyntää chat-keskustelua ja jakaa myös tiedostoja chatin kautta.
  • Käyttämämme verkko-ohjelmiston avulla kouluttajan on mahdollista piirtää suoraan ruudulle esimerkiksi opetettavan ohjelmiston päälle tai jotenkin muuten korostaa asioita suoraan videostriimissä.
  • Kurssilaiset voivat tarvittaessa jakaa oman tietokoneen ruudun kouluttajalle esimerkiksi ongelmatilanteissa, jolloin kouluttajan on helpompi antaa tarkempia ohjeita.
  • Etäkoulutukset on teknisesti mahdollista nauhoittaa niin, että kurssilaiset pääsevät katsomaan pidetyn kurssin uudelleen myöhempänä ajankohtana verkon kautta. Tämä tosin vaatii maininnan kurssin kuvauksen yhteydessä eikä ainakaan tällä hetkellä ole vielä mahdollista nauhoittaa kaikkia etäkoulutuksia.
  • Kurssitodistus voidaan postittaa kurssilaisille pidetyn kurssin jälkeen.

Etäkurssin huonot puolet

  • Tekniset ongelmat ovat aina mahdollisia. Me pidämme hyvän huolen omasta päästä ja verkkostriimin toimivuudesta (se jaksaa suurenkin määrän ihmisiä), mutta kurssilaisella itsellään voi olla ongelmia oman nettiyhteyden, tietokoneen, mikrofonin tai muiden teknisten asioiden ja laitteiden kanssa. Huonolaatuisen web-kameran ja mikrofonin takia kouluttajan voi olla vaikea saada selvää mitä kurssilainen on sanomassa. Lisäksi vaikka voit kysyä apua kouluttajalta mikrofonin tai chatin kautta, koko keskustelutilanne on luonnollisesti hieman erilainen, kuin aidossa live-tapaamisessa.
  • Koti tai muu etätyöpiste voi olla rauhaton opiskeluympäristö.
  • Joillakin henkilöillä keskittymiskyky voi olla etäkurssilla huonompi, koska kotona ja kotikoneella tapahtuu koulutuksen aikana asioita, jotka kilpailevat huomiosta. On tietysti jokaisesta itsestään kiinni, onko sähköposteihin tai muihin vastaaviin asioihin pakko reagoida juuri kesken koulutuksen.
  • Ohjelmistokoulutuksissa joko kokonaan extra-näyttö tai yksi tarpeeksi tarkka ja isokokoinen näyttö olisi erittäin hyödyllinen lisävaruste. Ilman tätä kurssilaisten on vaikea samaan aikaan seurata yhdeltä ja samalta näytöltä sekä opetusta että samaan aikaan myös harjoitella.

Räätälöity konsultointi ja henkilökohtainen valmennus – joko paikan päällä tai etänä

Henkilökohtainen konsultointi ja valmennus
Henkilökohtainen konsultointi tai valmennus on opetusmuodoista tehokkain, sillä siinä saat sitä juuri mitä sinä haluat ja tarvitset. Opettaja on ainoastaan sinua varten eivätkä muut kurssilaiset vie kallista aikaasi.

Jos tavoittelet parasta ja tehokkainta oppimistapaa, se on oma yksityinen koulutustilaisuus. Järjestämme räätälöityä konsultointia ja henkilökohtaista valmennusta. Koulutus voi tapahtua joko meidän omassa koulutuspisteessä ja laitteilla, sinun omassa työpisteessäsi tai verkon kautta etänä. Koulutus voidaan järjestää joko yhdelle henkilölle tai yrityksen tietylle osastolle. Räätälöidyissä koulutuksissa voidaan hyödyntää koulutettavan yrityksen tai henkilöiden omia materiaaleja ja aineistoja. Ylipäänsä me voimme räätälöimme kaikki konsultoinnit ja koulutukset asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti!

On tietysti huomattava, että tämä koulutusmuoto on kaikista kallein vaihtoehto. Toisaalta taas tämä koulutusmuoto voi tulla jopa edullisimmaksi vaihtoehdoksi juuri silloin, kun kyse on suuremmalle henkilöstömäärälle järjestetty oma tilaisuus, kuin se, että kaikki henkilöt samat osallistuisivat normaalihinnalla kaikille avoimelle kurssille. Räätälöityissä konsultoinneissa hinta määräytyy pääasiassa opetettavan aiheen ja sen vaativuuden, kurssilaisten määrän, ajankohdan ja keston mukaan. Hintaan vaikuttaa myös missä konsultointi pidetään, esimerkiksi etänä vai kenties yrityksen omissa toimitiloissa, jolloin saattaa olla tarpeen laskea matka- ja majoituskuluja.

“Konsultoinnissa maksat vain siitä mitä tarvitset!”

Kannattaa muistaa, että räätälöidyssä konsultoinnissa maksat loppujen lopuksi vain siitä mitä oikeasti tarvitset ja haluat. Mukana ei ole muita ulkopuolisia ihmisiä, joilla voi olla hyvinkin erilaiset toiveet ja lähtötaso opetettavan aiheen osalta.

Räätälöidyn konsultoinnin hyvät puolet

  • Koulutuksen aihe ja koulutussisältö voidaan sopia etukäteen ja räätälöidä asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaisesti.
  • Koulutuksen ajankohta ja kesto voidaan sopia tarpeen mukaan.
  • Koulutus voidaan järjestää joko vain yhdelle henkilölle tai vaikkapa kokonaiselle organisaatiolle.
  • Koulutuspaikkana voi olla Mixtumin omat koulutustilat, asiakkaan omat toimitilat tai koulutus voidaan järjestää etänä verkon välityksellä.
  • Yksityiskoulutuksissa ei ole mukana muita ulkopuolisia ihmisiä häiritsemässä tai tahtia hidastamassa.
  • Räätälöidyissä konsultoinneissa voidaan hyödyntää asiakkaan omia materiaaleja ja aineistoja.

Räätälöidyn konsultoinnin huonot puolet

  • Usein se kallein koulutusmuoto, koska koulutus järjestetään vain sinulle eikä kaikille avoimena yleisenä koulutuksena.

Verkkokurssit, Online-koulutukset ja videotutoriaalit

Mixtum verkkokurssit ja etäkoulutukset itseopiskelua varten
Online-muotoisilla verkkokursseilla voit opiskella missä vain, ajasta ja paikasta riippumatta!

Online-muotoiset verkkokurssit ja videotutoriaalit sopivat erityisesti omaan itsenäiseen opiskeluun. Mixtumin online-verkkokursseilla voit opiskella missä vain, ajasta ja paikasta riippumatta. Tarvitset vain tietokoneen, tabletin tai mobiililaitteen ja nettiyhteyden. Sinun ei tarvitse matkustaa koulutuspaikalle, vaan saat Mixtumin tarjoaman huippukoulutuksen ja huippukouluttajan suoraan omaan kotiisi – vaikkapa suoraan kotisohvalle.

Voit opiskella omaan tahtiin, vaikka suoraan kotisoshvalta käsin!

Suunnittelemme kaikki verkossa myytävät online-kurssisisällöt huolellisesti ja teemme niistä mahdollisimman viihdyttävän ja opettavaisen lopputuotteen. Hyvä puoli näissä tuotteissa on siinä, että voit opiskella ja omaksua uutta asiaa omaan tahtiin: videokoulutuksissa voit esimerkiksi pysäyttää videon, kelata sitä edestakaisin ja tehdä muistiinpanoja kaikessa rauhassa.

Mixtumin tuottamat online-verkkokurssit löytyvät osoitteesta https://mixtum.shop ja nämä materiaalit ovat tarkoitettu kaikille harrastelijoille ja ammattilaisille. Alkuvaiheessa tarjonta voi olla vielä pientä, mutta pyrimme tuottamaan materiaalia koko ajan lisää ja tarjoamaan laajasti erilaisia ja eritasoisille tekijöille suunniteltuja oppimateriaaleja. Näitä online-muotoisia verkkokursseja voidaan hyödyntää myös esimerkiksi kouluissa ja oppilaitoksissa, kunhan oppilaitoksen kanssa tehdään sopimus materiaalien käyttöoikeudesta. Kannattaa muistaa, että materiaalit eivät ole kertakäyttötavaraa, vaan pääset koulutuspaketteihin käsiksi koska tahansa myös myöhemmässä vaiheessa.

Online-verkkokurssin hyvät puolet

  • Voit opiskella itsenäisesti omaan tahtiin riippumatta muista opiskelijoista.
  • Voit opiskella paikasta ja kellonajasta riippumatta. Sinun ei tarvitse matkustaa koulutuspaikalle, vaan toimia vaikka keskellä yötä kotisohvalta käsin.
  • Online-verkkokurssien hinnoittelu pyritään tekemään mahdollisimman houkuttelevaksi ja pitkä-aikaiset asiakkuudet pyritään palkitsemaan myöhemmässä vaiheessa.
  • Online-kurssimateriaalien suunnittelijat ovat Mixtumin ansioituneita kouluttajia. Samat henkilöt pitävät myös lähi- ja etäkursseja ja heillä on useiden vuosien kokemus opetettavasta aiheesta.
  • Vaikka et saakaan opettajaa fyysisesti paikan päälle, voit silti esittää opiskelun ohessa kysymyksiä joko suoraan kouluttajalle tai kanssaopiskelijoille esimerkiksi kysymys- tai keskustelufoorumin kautta.

Online-verkkokurssin huonot puolet

  • Avoimilla kursseilla kanssaopiskelijat saattavat keksiä sellaisia hyviä kysymyksiä, joita et ehkä keksi itsenäisessä opiskelussa kysyä.
  • Verkostoitumismahdollisuudet ovat huonompia, kuin kaikille avoimissa lähi- ja etäkursseissa.

Saatat olla kiinnostunut näistä sisällöistä