Referenssit

Työt puhuvat puolestaan. Olemme toteuttaneet lukuisia projekteja, hankkeita ja palveluja asiakkaillemme, jotka edustavat monia eri toimialoja.

Meillä on hyvin laaja kirjo erilaisia yrityksiä, jolle tuotamme koko ajan web- ja suunnittelupalveluita. Toisaalta meillä on myös erittäin laaja asiakasverkosto koulutus- ja konsultointitoimintamme ansiosta. Osalle koulutuspuolen asiakkaista olemme toteuttaneet myös tuotannollisia palveluja.

lainausmerkkiSuunnittelemme ja toteutamme palveluja yrityksille ja yksityisille, niin isoille kuin pienille, alaan katsomatta!lainausmerkki

Asiakasmäärämme on nopeassa kasvussa ja toisaalta samat tyytyväiset asiakkaat hyödyntävät osaamistamme vuosi vuodelta, joka kertoo omalta osaltaan tyytyväisistä asiakkaista ja onnistuneista projekteista.

Voit katsoa kaikki työnäytteemme myös kätevästi kuvagalleria-muotoisena! »

Web-sivut ja -sovellukset

03/2015 | Mahdollistamo.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum suunnitteli ja toteutti Mahdollistamo Oy:n kotisivut. Sivuille lisättiin WordPress-muotoinen räätälöity julkaisujärjestelmä asiakkaan omatoimista blogien, uutisten, tiedotteiden ja muiden sisältöjen päivittämistä ja muokkaamista varten. Lisäksi sivuille lisättiin roskapostisuojattu yhteydenottolomake sekä muita perussivustoille kuuluvia komponentteja. Sivu suunniteltiin nykyvaatimusten mukaisesti responsiiviseksi eli mahdollisimman hyvin erilaisilla mobiili- ja tablet-laitteilla sekä myös muilla kosketusnäyttölaitteilla toimivaksi.

Mahdollistamo edistää mahdollisuusajattelua, asennetta ja toimintaa mahdollistamaan meissä kaikissa olevaa vielä käyttämätöntä potentiaalia.

Tietoja

icon Ajankohta: 03/2015
icon Asiakas: Mahdollistamo Oy
icon http://www.mahdollistamo.fi

Design / graafinen suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä Mobiilisisältöä

Kuvia

  Mahdollistamo.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

01/2015 | Villaliv.net

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti ruotsalaisen Villaliv.net -sivuston Förlaget Villaliv AB -yritykselle. Villaliv on rakentamiseen, remontoimiseen ja sisustamiseen keskittyvä ruotsalainen lehti, jonka voi lukea myös verkossa. Villalivin omalla verkkosivustolla julkaistaan saman aihepiirin kuuluvia blogeja ja uutisia sekä järjestetään kilpailuja, huutokauppoja ja muuta vastaavanlaista toimintaa.

Sivujen ensimmäinen versio on vasta avattu ja Mixtum tulee kehittämään sivulle tulevaisuudessa lisää mielenkiintoisia ominaisuuksia ja palvelukonsepteja! Lisäksi 17.2.2015 avataan ruotsissa useita Mixtumin toteuttamia rakentajasivustoja, joissa asiaa ja tuotteita eri rakentamisen osa-alueisiin liittyen ja myös näitä sivustoja tullaan kehittämään tulevaisuudessa lisää.

Tietoja

icon Ajankohta: 01/2015
icon Asiakas: Förlaget Villaliv AB
icon http://www.

Design / graafinen suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä Mobiilisisältöä

Kuvia

  Villaliv.net - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

12/2014 | Africancare.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum suunnitteli, uudisti ja toteutti Africancare.fi-sivuston. Kyseessä oli ns. facelift ja sivuston uusi ulkoasu suunniteltiin asiakkaan toiveiden mukaiseksi. Valmiille sivuille liitettiin uusi WordPress-muotoinen julkaisujärjestelmä asiakkaan omatoimista päivittämistä varten. Julkaisujärjestelmään räätälöitiin ja liitettiin lisäominaisuuksia, kuten animoitu etusivun kuvakaruselli, roskapostisuojattu yhteydenottolomake, kieliversioiden tuki ym. moduuleja. Lisäksi sivuista tehdiin responsiiviset, jolloin ne toimivat sujuvasti kaikissa nykyaikaisissa kosketusnäyttölaitteissa, kuten älypuhelimissa ja tablet-laitteissa. Vuoden 2015 alussa sivuille tullaan liittämään uusi Mixtumin toteuttama verkkokauppa.

Care ry on kansalaisjärjestö, jonka toimipiste sijaitsee Helsingissä. Järjestö perustettiin joulukuussa 2001 pääkaupunkiseudulla asuvien sosiaali- ja terveysalan afrikkalaisnaisten toimesta. Tällä hetkellä African Care ry:llä on toimiva yhteistyöverkosto erilaisten nais- ja maahanmuuttajajärjestöjen, sosiaali – ja terveysalan ammattilaisten sekä oppilaitosten kanssa. African Care ry pyrkii vahvistamaan erityisesti naisten asemaa ja toimintamahdollisuuksia Suomessa sekä kehitysmaissa. Järjestö on mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa lukuisia hankkeita, tapahtumia ja koulutuksia. African Care ry pyrkii toiminnallaan edistämään etenkin seksuaali –ja terveyskasvatusta sekä torjumaan perheväkivaltaa, häpeärikoksia ja naisten ympärileikkauksia. Suomessa African Care on mukana monikulttuurisuusprojekteissa ja järjestää säännöllistä virkistystoimintaa maahanmuuttajatytöille ja -naisille. African Care ylläpitää jatkuvaa toimintaa ja yhteistyötä Afrikassa sekä Euroopassa. Tällä hetkellä järjestö koordinoi neljää eri kehitysyhteistyöhanketta Somaliassa Ulkoasianministeriön hanketuella: Kokonaisvaltainen HIV/AIDS valistustyö, Synnytysklinikka- ja koulutushanke, Yasmin -Naisten resurssikeskus, sekä Haweenka – Somalian naiset päätöksenteossa.

Tietoja

icon Ajankohta: 12/2014
icon Asiakas: African Care ry.
icon http://www.africancare.fi

Design / graafinen suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä Mobiilisisältöä

Kuvia

  Africancare.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

12/2014 | Puntland-community.net

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Puntland-community.net -sivuston yhteishankkeena africancare.fi -sivuston kanssa. Sivuille liitettiin WordPress-julkaisujärjestelmä asiakkaan omatoimista päivittämistä varten. Sivuista myös tehtiin responsiiviset eli ne toimivat sujuvasti kaikissa nykyaikaisissa kosketusnäyttölaitteissa, kuten älypuhelimissa ja tablet-laitteissa. Sivuille liitettiin myös tuki erilaisille kieliversioille.

Tietoja

icon Ajankohta: 12/2014
icon Asiakas: Puntland Community ry.
icon http://www.puntland-community.net

Design / graafinen suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä Mobiilisisältöä

Kuvia

  Puntland-community.net - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

09/2014 | Savutonsuomi.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Savuton Suomi 2040 -hankkeen uudistuneet kotisivut. Mixtumin käsialaa olivat myös SS2040-hankkeen aiemmat kotisivut, mutta tällä kertaa haluttiin uudistaa erityisesti sivujen visuaalista ilmettä. Samalla julkaisujärjestelmä vaihdettiin WordPress-muotoiseksi. Asiakkaalle räätälöitiin tarvittavat työkalut sisällön omatoimista ja vaivatonta päivitystä varten. Mukana on myös esimerkiksi kieliversioiden tuki ja animoitujen bannereiden lisääminen kullekin kielelle erikseen. Uudistuneet sivut tehtiin myös responsiivisiksi siten, että uusia sivuja voivat lukea (aiempaa helpommin) myös kaikki mobiili- ja tablet-käyttäjät.

Savuton Suomi 2040 on hanke, joka nivoo yhteen toimijoita, jotka haluavat edistää tupakkalain tavoitetta tupakattomasta Suomesta. Tavoitteena on saada aikaan ja edistää savuttomuutta tukevia konkreettisia toimenpiteitä ja tuomaan savuttomuutta esille positiivisella tavalla.  Savuton Suomi 2040 -hanketta hallinnoi Suomen ASH ry (Action on Smoking and Health).

Tietoja

icon Ajankohta: 09/2014
icon Asiakas: Suomen ASH ry
icon http://www.savutonsuomi.fi

Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä Mobiilisisältöä

Kuvia

  Savutonsuomi.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

03/2014 | Geowise.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Geowise Oy:n uudet kotisivut. Sivuilla käytettin pohjana WordPress-julkaisujärjestelmää. Sivujen ulkoasun suunnittelu Aleksei Dernjatin / Studio AD Original.

Geowise is an expert firm benefiting from decades of consulting and business expertise from several verticals. Geowise’s core function is assisting Small and Medium-sized Enterprises in taking their businesses to global markets.

Tietoja

icon Ajankohta: 03/2014
icon Asiakas: Geowise Oy
icon http://www.geowise.fi

Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Geowise.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Geowise.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Geowise.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

02/2014 | Talorakentaja.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti rakentamiseen ja remontoimiseen keskittyvän talorakentaja.fi-sivuston Freemium Media Oy:lle. Sivustolta löytyy tuotteita, tarinoita, videoita, uutisia ja muita ajankohtaisia tietoja joista on hyötyä, kun suunnitellaan tai haaveillaan uuden talon rakentamisesta.

Sivu noudattaa samanlaista konseptia kuin muut saman perheeseen kuuluvat ja Mixtumin toteuttamat rakentajasivustot. Sivuilta löytyy esimerkiksi tuotehaku monipuolisine haku- ja suodatustoimintoineen. Sivuston käyttäjät pääsevät rekisteröitymään ja luomaan tarinoita, kommentteja ja arvosteluja tuotteisiin ja tarinoihin liittyen sekä voivat kerätä mieleisinään tuotteita henkilökohtaiseen leikekirjaan. Sivustoperhettä kehitetään koko ajan, joten lisää toiminnallisuuksia voidaan tuoda mukaan myös myöhemmässä vaiheessa. Varsinaiselle asiakkaalle taas on jo tässä vaiheessa rakennettuna erittäin kattavat työkalut sisällön tuottamiseen, tuotteiden lisäämiseen ja organisointiin, bannerimainontaan, kommenttien moderoimiseen, kuva-arkiston ylläpitoon, videoiden lisäämiseen, uutisten ja tiedotteiden luomiseen jne.

Sivusto on on luotu responsiiviseksi, jolloin sitä voidaan käyttää yhtä hyvin tietokoneella, tabletilla kuin puhelimellakin. Rakentajasivuihin liittyy myös Mixtumin toteuttama kaikille pientaloasujille tarkoitettu Pientalojapiha.fi-sivusto, joka kokoaa kaikki rakentajasivustot yhteen ja esittelee viimeisimpiä tuotteita, uutisia ja tarinoita. Lisäksi eri rakentajasivustojen sisältöä esitellään ilmaisessa 1,42 miljoonaan kotitalouteen jaettavassa Pientalojapiha-lehdessä. Lehden voi lukea myös digiversiona osoitteessa digilehti.pientalojapiha.fi.

Tietoja

icon Ajankohta: 02/2014
icon Asiakas: Freemium Media Oy
icon http://www.talorakentaja.fi

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Talorakentaja.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Talorakentaja.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Talorakentaja.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

02/2014 | Mokkirakentaja.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti rakentamiseen ja remontoimiseen keskittyvän mokkirakentaja.fi-sivuston Freemium Media Oy:lle. Sivustolta löytyy tuotteita, tarinoita, videoita, uutisia ja muita ajankohtaisia tietoja joista on hyötyä, kun suunnitellaan tai haaveillaan uuden mökin rakentamisesta.

Sivu noudattaa samanlaista konseptia kuin muut saman perheeseen kuuluvat ja Mixtumin toteuttamat rakentajasivustot. Sivuilta löytyy esimerkiksi tuotehaku monipuolisine haku- ja suodatustoimintoineen. Sivuston käyttäjät pääsevät rekisteröitymään ja luomaan tarinoita, kommentteja ja arvosteluja tuotteisiin ja tarinoihin liittyen sekä voivat kerätä mieleisinään tuotteita henkilökohtaiseen leikekirjaan. Sivustoperhettä kehitetään koko ajan, joten lisää toiminnallisuuksia voidaan tuoda mukaan myös myöhemmässä vaiheessa. Varsinaiselle asiakkaalle taas on jo tässä vaiheessa rakennettuna erittäin kattavat työkalut sisällön tuottamiseen, tuotteiden lisäämiseen ja organisointiin, bannerimainontaan, kommenttien moderoimiseen, kuva-arkiston ylläpitoon, videoiden lisäämiseen, uutisten ja tiedotteiden luomiseen jne.

Sivusto on on luotu responsiiviseksi, jolloin sitä voidaan käyttää yhtä hyvin tietokoneella, tabletilla kuin puhelimellakin. Rakentajasivuihin liittyy myös Mixtumin toteuttama kaikille pientaloasujille tarkoitettu Pientalojapiha.fi-sivusto, joka kokoaa kaikki rakentajasivustot yhteen ja esittelee viimeisimpiä tuotteita, uutisia ja tarinoita. Lisäksi eri rakentajasivustojen sisältöä esitellään ilmaisessa 1,42 miljoonaan kotitalouteen jaettavassa Pientalojapiha-lehdessä. Lehden voi lukea myös digiversiona osoitteessa digilehti.pientalojapiha.fi.

Tietoja

icon Ajankohta: 02/2014
icon Asiakas: Freemium Media Oy
icon http://www.mokkirakentaja.fi

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Mokkirakentaja.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Mokkirakentaja.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

02/2014 | Piharakentaja.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti rakentamiseen ja remontoimiseen keskittyvän piharakentaja.fi-sivuston Freemium Media Oy:lle. Sivustolta löytyy tuotteita, tarinoita, videoita, uutisia ja muita ajankohtaisia tietoja joista on hyötyä, kun suunnitellaan tai haaveillaan uuden pihan rakentamisesta.

Sivu noudattaa samanlaista konseptia kuin muut saman perheeseen kuuluvat ja Mixtumin toteuttamat rakentajasivustot. Sivuilta löytyy esimerkiksi tuotehaku monipuolisine haku- ja suodatustoimintoineen. Sivuston käyttäjät pääsevät rekisteröitymään ja luomaan tarinoita, kommentteja ja arvosteluja tuotteisiin ja tarinoihin liittyen sekä voivat kerätä mieleisinään tuotteita henkilökohtaiseen leikekirjaan. Sivustoperhettä kehitetään koko ajan, joten lisää toiminnallisuuksia voidaan tuoda mukaan myös myöhemmässä vaiheessa. Varsinaiselle asiakkaalle taas on jo tässä vaiheessa rakennettuna erittäin kattavat työkalut sisällön tuottamiseen, tuotteiden lisäämiseen ja organisointiin, bannerimainontaan, kommenttien moderoimiseen, kuva-arkiston ylläpitoon, videoiden lisäämiseen, uutisten ja tiedotteiden luomiseen jne.

Sivusto on on luotu responsiiviseksi, jolloin sitä voidaan käyttää yhtä hyvin tietokoneella, tabletilla kuin puhelimellakin. Rakentajasivuihin liittyy myös Mixtumin toteuttama kaikille pientaloasujille tarkoitettu Pientalojapiha.fi-sivusto, joka kokoaa kaikki rakentajasivustot yhteen ja esittelee viimeisimpiä tuotteita, uutisia ja tarinoita. Lisäksi eri rakentajasivustojen sisältöä esitellään ilmaisessa 1,42 miljoonaan kotitalouteen jaettavassa Pientalojapiha-lehdessä. Lehden voi lukea myös digiversiona osoitteessa digilehti.pientalojapiha.fi.

Tietoja

icon Ajankohta: 02/2014
icon Asiakas: Freemium Media Oy
icon http://www.piharakentaja.fi

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Piharakentaja.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Piharakentaja.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

02/2014 | Lammitysrakentaja.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti rakentamiseen ja remontoimiseen keskittyvän lammitysrakentaja.fi-sivuston Freemium Media Oy:lle. Sivustolta löytyy tuotteita, tarinoita, videoita, uutisia ja muita ajankohtaisia tietoja joista on hyötyä, kun suunnitellaan tai haaveillaan uuden lämmitysratkaisun rakentamisesta tai vanhan remontointia.

Sivu noudattaa samanlaista konseptia kuin muut saman perheeseen kuuluvat ja Mixtumin toteuttamat rakentajasivustot. Sivuilta löytyy esimerkiksi tuotehaku monipuolisine haku- ja suodatustoimintoineen. Sivuston käyttäjät pääsevät rekisteröitymään ja luomaan tarinoita, kommentteja ja arvosteluja tuotteisiin ja tarinoihin liittyen sekä voivat kerätä mieleisinään tuotteita henkilökohtaiseen leikekirjaan. Sivustoperhettä kehitetään koko ajan, joten lisää toiminnallisuuksia voidaan tuoda mukaan myös myöhemmässä vaiheessa. Varsinaiselle asiakkaalle taas on jo tässä vaiheessa rakennettuna erittäin kattavat työkalut sisällön tuottamiseen, tuotteiden lisäämiseen ja organisointiin, bannerimainontaan, kommenttien moderoimiseen, kuva-arkiston ylläpitoon, videoiden lisäämiseen, uutisten ja tiedotteiden luomiseen jne.

Sivusto on on luotu responsiiviseksi, jolloin sitä voidaan käyttää yhtä hyvin tietokoneella, tabletilla kuin puhelimellakin. Rakentajasivuihin liittyy myös Mixtumin toteuttama kaikille pientaloasujille tarkoitettu Pientalojapiha.fi-sivusto, joka kokoaa kaikki rakentajasivustot yhteen ja esittelee viimeisimpiä tuotteita, uutisia ja tarinoita. Lisäksi eri rakentajasivustojen sisältöä esitellään ilmaisessa 1,42 miljoonaan kotitalouteen jaettavassa Pientalojapiha-lehdessä. Lehden voi lukea myös digiversiona osoitteessa digilehti.pientalojapiha.fi.

Tietoja

icon Ajankohta: 02/2014
icon Asiakas: Freemium Media Oy
icon http://www.lammitysrakentaja.fi

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Lammitysrakentaja.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

02/2014 | Keittiorakentaja.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti rakentamiseen ja remontoimiseen keskittyvän keittiorakentaja.fi-sivuston Freemium Media Oy:lle. Sivustolta löytyy tuotteita, tarinoita, videoita, uutisia ja muita ajankohtaisia tietoja joista on hyötyä, kun suunnitellaan tai haaveillaan uuden keittiön rakentamisesta tai vanhan remontointia.

Sivu noudattaa samanlaista konseptia kuin muut saman perheeseen kuuluvat ja Mixtumin toteuttamat rakentajasivustot. Sivuilta löytyy esimerkiksi tuotehaku monipuolisine haku- ja suodatustoimintoineen. Sivuston käyttäjät pääsevät rekisteröitymään ja luomaan tarinoita, kommentteja ja arvosteluja tuotteisiin ja tarinoihin liittyen sekä voivat kerätä mieleisinään tuotteita henkilökohtaiseen leikekirjaan. Sivustoperhettä kehitetään koko ajan, joten lisää toiminnallisuuksia voidaan tuoda mukaan myös myöhemmässä vaiheessa. Varsinaiselle asiakkaalle taas on jo tässä vaiheessa rakennettuna erittäin kattavat työkalut sisällön tuottamiseen, tuotteiden lisäämiseen ja organisointiin, bannerimainontaan, kommenttien moderoimiseen, kuva-arkiston ylläpitoon, videoiden lisäämiseen, uutisten ja tiedotteiden luomiseen jne.

Sivusto on on luotu responsiiviseksi, jolloin sitä voidaan käyttää yhtä hyvin tietokoneella, tabletilla kuin puhelimellakin. Rakentajasivuihin liittyy myös Mixtumin toteuttama kaikille pientaloasujille tarkoitettu Pientalojapiha.fi-sivusto, joka kokoaa kaikki rakentajasivustot yhteen ja esittelee viimeisimpiä tuotteita, uutisia ja tarinoita. Lisäksi eri rakentajasivustojen sisältöä esitellään ilmaisessa 1,42 miljoonaan kotitalouteen jaettavassa Pientalojapiha-lehdessä. Lehden voi lukea myös digiversiona osoitteessa digilehti.pientalojapiha.fi.

Tietoja

icon Ajankohta: 02/2014
icon Asiakas: Freemium Media Oy
icon http://www.keittiorakentaja.fi

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Keittiorakentaja.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

02/2014 | Kylpyhuonerakentaja.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti rakentamiseen ja remontoimiseen keskittyvän kylpyhuonerakentaja.fi-sivuston Freemium Media Oy:lle. Sivustolta löytyy tuotteita, tarinoita, videoita, uutisia ja muita ajankohtaisia tietoja joista on hyötyä, kun suunnitellaan tai haaveillaan uuden kylpyhuoneen rakentamisesta tai vanhan remontointia.

Sivu noudattaa samanlaista konseptia kuin muut saman perheeseen kuuluvat ja Mixtumin toteuttamat rakentajasivustot. Sivuilta löytyy esimerkiksi tuotehaku monipuolisine haku- ja suodatustoimintoineen. Sivuston käyttäjät pääsevät rekisteröitymään ja luomaan tarinoita, kommentteja ja arvosteluja tuotteisiin ja tarinoihin liittyen sekä voivat kerätä mieleisinään tuotteita henkilökohtaiseen leikekirjaan. Sivustoperhettä kehitetään koko ajan, joten lisää toiminnallisuuksia voidaan tuoda mukaan myös myöhemmässä vaiheessa. Varsinaiselle asiakkaalle taas on jo tässä vaiheessa rakennettuna erittäin kattavat työkalut sisällön tuottamiseen, tuotteiden lisäämiseen ja organisointiin, bannerimainontaan, kommenttien moderoimiseen, kuva-arkiston ylläpitoon, videoiden lisäämiseen, uutisten ja tiedotteiden luomiseen jne.

Sivusto on on luotu responsiiviseksi, jolloin sitä voidaan käyttää yhtä hyvin tietokoneella, tabletilla kuin puhelimellakin. Rakentajasivuihin liittyy myös Mixtumin toteuttama kaikille pientaloasujille tarkoitettu Pientalojapiha.fi-sivusto, joka kokoaa kaikki rakentajasivustot yhteen ja esittelee viimeisimpiä tuotteita, uutisia ja tarinoita. Lisäksi eri rakentajasivustojen sisältöä esitellään ilmaisessa 1,42 miljoonaan kotitalouteen jaettavassa Pientalojapiha-lehdessä. Lehden voi lukea myös digiversiona osoitteessa digilehti.pientalojapiha.fi.

Tietoja

icon Ajankohta: 02/2014
icon Asiakas: Freemium Media Oy
icon http://www.kylpyhuonerakentaja.fi

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Kylpyhuonerakentaja.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Kylpyhuonerakentaja.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

02/2014 | Pientalojapiha.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti kaikille pientaloasujille tarkoitetun pientalojapiha.fi-sivuston, joka kokoaa yhteen muut Mixtumin toteuttamat rakentamiseen ja remontoimiseen liittyvät sivustot ja esittelee esimerkiksi viimeisimpiä tuotteita. Mixtum on toteuttanut Freemium Media Oy:lle useampia eri alalle tarkoitettuja rakentajasivustoja, joilta kultakin löytyy tuotteita, remonttitarinoita, remonttivideoita, uutisia ja muita ajankohtaisia tietoja joista on hyötyä, kun suunnitellaan tai haaveillaan talon, mökin, pihan, keittiön, lämmitysratkaisun tai kylpyhuoneen rakentamisesta ja remontointia.

Pientalojapiha-sivusto on on luotu responsiiviseksi, jolloin sitä voidaan käyttää yhtä hyvin tietokoneella, tabletilla kuin puhelimellakin. Sivustoon ja koko konseptiin oleellisesti liittyy myös ilmainen 1,42 miljoonaan kotitalouteen jaettava Pientalojapiha-ilmaisjakelulehti, jossa esitellään eri rakentajasivustojen sisältöjä. Lehden voi lukea myös digiversiona osoitteessa digilehti.pientalojapiha.fi.

Tietoja

icon Ajankohta: 02/2014
icon Asiakas: Freemium Media Oy
icon http://www.pientalojapiha.fi

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Pientalojapiha.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Pientalojapiha.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Pientalojapiha.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

02/2014 | Kotodesign.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti kotodesign.fi-sivut sisustussuunnittelija Nadja Valkosen käyttöön. Kotodesign on sisustussuunnittelutoimisto, joka tarjoaa sisustussuunnittelupalveluja yksityisiin koteihin, sekä innovatiivisia ratkaisuja julkitilojen haasteisiin.

Kotisivuille liitettiin WordPress-julkaisujärjestelmä sisällön omatoimista muokkaamista ja päivittämistä varten.

Sivujen ulkoasun suunnitteli Sininen arkki Oy.

Tietoja

icon Ajankohta: 02/2014
icon Asiakas: Kotodesign Oy
icon http://www.kotodesign.fi

Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Kotodesign.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Kotodesign.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

01/2014 | Tepatampere.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Tepatampere.fi-sivuston (mm. ulkoasun suunnittelun, logon toteutuksen ja kaiken teknisen tekemisen). Sivusto on tarkoitettu Tampereen kaupungin ostamien yksityisten tehostetun palveluasumisen tuottajien henkilökunnan käyttöön ja sisältää mm. perustason ja syventävän tason osaamistestit, joiden hallinta ja kysymysten laadinta voidaan tehdä erikseen rakennetun ja räätälöidyn hallintapuolen avulla.

Tehostetun palveluasumisen asukkaat ovat yleensä iäkkäitä ihmisiä, joilla monet sairaudet ja niiden aiheuttama toimintakyvyn lasku asettavat rajat annettaville hoidolle. Oppikirjojen tarjoamat tiedot eivät ole suoraan käytettävissä vaan tietoa on sovellettava vastaamaan hoidettavan terveydentilaa. Vaikka parantavaa hoitoa ei aina ole tarjolla ja rasittavista tutkimuksista ja toimepiteistä on luovuttava, voidaan ihmistä auttaa ja oireita helpottaa. Näiden tilanteiden erottamiseen ja hoitamiseen tarvitaan hyvä ammattiaito ja kokemusta. Uuden tiedon seuraaminen ja vanhan päivittäminen vaatii jatkuvaa opiskelua. TepaTampere-sivustolla ei tuoda asioita oppikirjan tarkkuudella vaan käsitellään vuosien aikana nousseita tärkeimpiä ongelmakohtia keskittyen monisairaisiin toimintakykyään menettäneisiin iäkkäisiin ihmisiin. Perustiedon asiat kuuluvat kaikkien ammattiryhmien osattavaksi. Vastaavasti syventävä tieto kuuluu sairaanhoitajille ja pitkään alalla olleille asioista kiinnostuneille työntekijöille.

Tietoja

icon Ajankohta: 01/2014
icon Asiakas: TepaTampere
icon http://www.tepatampere.fi

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Tepatampere.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Tepatampere.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

01/2014 | Ympäristöosaava ammattilainen

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti uuden erittäin laajan Ympäristöosaava ammattilainen -verkkopalvelun, joka on jatkoa Mixtumin aiemmin toteuttamalle Ympäristöpassi-verkkopalvelulle. Ympäristöpassin ehti suorittaa yli 10 000 ammattilaista ja opiskelijaa, mutta Ympäristöosaava ammattilainen -palveluun on odotettavissa yhä enemmän käyttäjiä, sillä Ympäristöpassista poiketen uusi palvelu koskettaa useita eri aloja.

Ympäristöosaava ammattilainen -palvelu on tarkoitettu sekä yksittäisten ammattilaisten että pienten ja isojen yritysten ympäristöosaamisen kehittämiseen. Verkkopalvelu tarjoaa käytännönläheistä tietoa ympäristöasioista ja työkaluja organisaation toiminnan kehittämiseen. Verkkopalvelu sisältää muun muassa itseopiskeluaineiston, jonka avulla voi opiskella eri toimialojen ympäristöasioita ja vastuullisia käytäntöjä, ja siellä voi suorittaa osaamistestin kullakin alalla erikseen sekä tulostaa osaamistodistuksen, jolla voi osoittaa oman ympäristöosaamisen vaikkapa omille asiakkailleen. Palveluun mukaan rekisteröityneet organisaatiot saavat myös käytännönläheisiä kehittämistyökaluja: organisaatiot voivat rekisteröidä palveluun sekä perustaa oman tilinsä alle useita pienempiä alakohtaisia tilejä/yksiköitä, hallita kaikkia omia tietoja ja perustettuja yksiköitä, tulostaa organisaatio- tai yksikkötasoisen osaamistodistuksen sekä hallita palveluun tehtyjä, oman organisaation nimellä tallennettuja, suorituksia.

Tietoja

icon Ajankohta: 01/2014
icon Asiakas: Suomen ympäristöopisto SYKLI
icon http://www.ymparistoosaava.fi

Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä Ylläpito

Kuvia

  Ympäristöosaava ammattilainen - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Ympäristöosaava ammattilainen - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Ympäristöosaava ammattilainen - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

11/2013 | Freemiummedia.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti freemiummedia.fi-sivuston Freemium Media Oy:lle. Freemiummedia.fi on sisällöltään ja toiminnoiltaan yksinkertaisempi verkkosivusto verrattuna vaikkapa saman asiakkaan muihin varsin monipuolisiin verkkopalveluihin, joita Mixtum on parhaillaan toteuttamassa ja jotka julkaistaan vielä kuluvan vuoden (2013) aikana. Mitä nämä muut verkkopalvelut ovat ja miksi ne on tehty selviää suurelle yleisölle viimeistään niiden julkaisun yhteydessä! Sen verran voimme jo kuitenkin paljastaa, että tulossa olevat verkkopalvelut liittyvät jollain tapaa pientaloasumiseen.

Freemium Media Oy on mediatalo, joka on alkanut kilpailemaan Suomela-lehden kanssa. Yritys julkaisee keväällä Pientalo ja piha -nimisen lehden, jonka Itella jakaa kaikkiin pientaloihin ilmaiseksi. Printtilehden lisäksi yritys julkaisee lehdestä digitaalisen version. Freemium Median tavoitteena on nousta ensi vuoden aikana merkittävimmäksi pientaloasujille kohdistetuksi Cross Media -yritykseksi Suomessa.

Tietoja

icon Ajankohta: 11/2013
icon Asiakas: Freemium Media Oy
icon http://www.freemiummedia.fi

Design / graafinen suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Freemiummedia.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Freemiummedia.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

10/2013 | Hammaslaakarikeskusjanne.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Hammaslääkärikeskus Janne Oy:n uudet kotisivut. Kotisivuille räätälöitiin WordPress-muotoinen julkaisujärjestelmä sisällön omatoimista päivittämistä varten.

Hammaslääkärikeskus Janne tarjoaa potilailleen mm. modernia, digitaalista kuvantamista hyväksi käyttävää Cerec-posliinipaikkausta ja kivutonta hammashoitoa nukutuksessa.

Tietoja

icon Ajankohta: 10/2013
icon Asiakas: Hammaslääkärikeskus Janne Oy
icon http://www.hammaslaakarikeskusjanne.fi

Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Hammaslaakarikeskusjanne.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Hammaslaakarikeskusjanne.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

03/2013 | Jpchenet.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti JP Chenet'n, maailman myydyimmän ranskalaisen viinimerkin, kotisivujen uudistetun ulkoasun ja muut sivupäivitykset. Sivujen ulkoasun suunnitteli Mainostoimisto Luotsi Oy. J.P.

Chenet on viiniammattilaisten arvostama, ja sen viinit ovat voittaneet viimeisen kolmen vuoden aikana yhteensä yli 60 mitalia alan maailmanlaajuisissa kilpailuissa.

Tietoja

icon Ajankohta: 03/2013
icon Asiakas: JP Chenet / Mainostoimisto Luotsi
icon http://www.jpchenet.fi

Ohjelmointi Ylläpito

Kuvia

  Jpchenet.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Jpchenet.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

03/2013 | Meridea.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Meridea Oy:n uusien kotisivujen teknisen osuuden. Sivujen ulkoasun suunnitteli ulkopuolinen mainostoimisto. Sivuille liitettiin Wordpress-julkaisujärjestelmä sivujen sisältöjen omatoimista päivittämistä ja muokkaamista varten.

Tietoja

icon Ajankohta: 03/2013
icon Asiakas: Meridea Oy
icon http://www.meridea.fi

Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Meridea.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

02/2013 | Kouluruokadiplomi.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Kouluruokadiplomi.fi-sivuston, joka palvelee valtakunnallisesti kouluruokailua ja edesauttaa kaikkien koululaisten hyvän ravitsemuksen, terveyden ja tapakasvatuksen toteutumista. Kouluruokadiplomi kuuluu Ammattikeittiöosaajat ry:n toteuttamaan Herkkuammatti-kampanjaan.

Sivuille liitettiin suomenkielinen julkaisujärjestelmä, johon räätälöitiin kaikkien ns. vakio-ominaisuuksien lisäksi työkalut kysymysten laadintaa, muokkausta ja organisointia varten. Sivuilla on osaamistesti sekä harjoitteluosio, joihin tulevia kysymyksiä asiakas voi hallinnoida suoraan julkaisujärjestelmän avulla. Kysymyksiä voi mm. painottaa, pisteyttää, lajitella ja kysymystyyppiä voi vaihtaa. Julkisen kysymyssarjan avulla koulut arvioivat oman yksikkönsä kouluruokailun toteutumista ja kannustavat työyhteisönsä jäseniä kehittämään parantamista vaativia asioita. Kouluruokadiplomi -kysymyssarjaa testattiin loppuvuonna 2012 neljässä eri pilottikouluissa.

Tietoja

icon Ajankohta: 02/2013
icon Asiakas: Ammattikeittiöosaajat ry.
icon http://www.kouluruokadiplomi.fi

Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä Ylläpito

Kuvia

  Kouluruokadiplomi.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Kouluruokadiplomi.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

12/2012 | Ravitsemuspassi.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum suunnitteli ja toteutti Ravitsemuspassi -web-palvelun sekä visuaalisen että teknisen puolen. Ravitsemuspassi.fi-sivuilla jokainen ravitsemusalan ammattilainen voi testata, ovatko omat tiedot terveellisen ruoan valmistuksesta ja tarjoamisesta kohdallaan. Jos tietämyksessä on aukkoja, sivuille luotu valmennusaineisto auttaa tietojen saattamisessa ajan tasalle ja ylläpitämään ravitsemusosaamista jatkossakin. Sosiaali- ja terveysministeriö edellyttää, että ruokapalveluhenkilöstöllä tulee olla riittävä ravitsemusosaaminen ja tietoja tulisi pitää ajan tasalla.

Ravitsemusalan työntekjät voivat suorittaa sivulla osaamistestin. Testiä voi myös harjoitella ennakkoon erillisellä harjoittelusivulla. Onnistuneen osaamistestin jälkeen suorittaja voi joko tulostaa tai tallentaa itselleen diplomin, ja samalla suoritus voidaan rekisteröidä omalle (palvelussa mukana olevalle) toimipaikalle. Ravitsemusalan toimipaikat voivat rekisteröityä koska tahansa mukaan ravitsemuspassi-palveluun ja tarvittaessa luoda päätilin lisäksi myös yksikkökohtaisia alatilejä, joille kaikille voi tallentaa suorituksia. Tomipaikat voivat myös tarkastella heille tallentuneita suorituksia sekä tulostaa oman toimipaikka- tai yksikkökohtaisen diplomin.

Asiakkaalle räätälöitiin helppokäyttöinen suomenkielinen julkaisujärjestelmä, johon vakio-ominaisuuksien lisäksi mm. sisällytettiin osaamistestissä kysyttävien kysymysten laadinta ja organisointi. Erilaisia kysymystyyppejä on monia (monivalinta, väittämä, yksi oikein, aseta oikeaan järjestykseen, kuvaan liittyvä kysymys jne.), kysymyksiä voi järjestää ryhmiin ja painottaa eri ryhmistä kysyttävien kysymysten määrää. Varsinaisessa osaamisestissä kysymykset kysytään satunnaisessa järjestyksessä asiakkaan määrittämien painotuksien ja muiden asetusten mukaisesti.

Tietoja

icon Ajankohta: 12/2012
icon Asiakas: Sydänliitto Ry.
icon http://www.ravitsemuspassi.fi

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä Ylläpito

Kuvia

  Ravitsemuspassi.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Ravitsemuspassi.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Ravitsemuspassi.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

11/2012 | Mixtum toteutti Baileys.fi uudistukset

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti maailman suosituimman liköörin, Baileysin, suomenkielisten sivujen tekniset ja visuaaliset uudistukset. Lähinnä sivujen ulkoasua ja tyyliä päivitettiin ja ajanmukaistettiin. Sivujen ulkoasun suunnitteli Mainostoimisto Luotsi Oy.

Tietoja

icon Ajankohta: 11/2012
icon Asiakas: Baileys
icon http://www.baileys.fi

Ohjelmointi Ylläpito

Kuvia

  Mixtum toteutti Baileys.fi uudistukset - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Mixtum toteutti Baileys.fi uudistukset - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

11/2012 | Mixtum toteutti MP Yachts Oy:n uudet kotisivut

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti MP Yachts Oy:n uudet kotisivut. MP Yachts on yritys, joka tarjoaa palvelukokonaisuuden Suomessa ja Ranskan Rivieralla ja myy ylellisiä San Lorenzo -, Italyachts- ja Cerri-jahteja. Uusien kotisivujen ulkoasun suunnitteli Mainostoimisto Luotsi Oy, ja Mixtum toteutti sivujen teknisen puolen annetun suunnitelman perusteella. Mixtum myös liitti sivuille asiakkaan tarpeisiin räätälöidyn Wordpress-julkaisujärjestelmän, jolla asiakas voi hallita sivujen sisältöä sekä erityisesti sivuille lisättäviä veneitä ja niiden tietoja.

Tietoja

icon Ajankohta: 11/2012
icon Asiakas: MP Yahcts Oy
icon http://www.mpyachts.fi

Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä Ylläpito

Kuvia

  Mixtum toteutti MP Yachts Oy:n uudet kotisivut - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Mixtum toteutti MP Yachts Oy:n uudet kotisivut - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Mixtum toteutti MP Yachts Oy:n uudet kotisivut - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

11/2012 | Savuton Suomi 2040 -sivujen uudistus

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum suunnitteli ja toteutti uudistuksia Savuton Suomi 2040 -sivuille. Lähinnä sivujen ulkoasua uudistettiin ja päivitettiin asiakkaan toiveiden mukaisesti, mutta sivuille lisättiin myös kuvakaruselli ja kuvien omatoiminen muokkaus- ja päivitysmahdollisuus erillisen räätälöidyn julkaisujärjestelmän avulla. Kotisivujen päivittäminen oli osa suurempaa hanketta, jossa Mixtum esimerkiksi suunnitteli ja toteutti Savuton ja terve nuori savuttomassa kunnassa -esitteen.

Tietoja

icon Ajankohta: 11/2012
icon Asiakas: Suomen ASH ry.
icon http://www.savutonsuomi.fi

Design / graafinen suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Savuton Suomi 2040 -sivujen uudistus - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

05/2011 | Mainostoimisto Luotsin kotisivupäivityksiä

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti pienimuotoisia kotisivupäivityksiä Mainostoimisto Luotsi Oy:lle. Luotsi suunnitteli itse uusien sivujen ulkoasun.

Tietoja

icon Ajankohta: 05/2011
icon Asiakas: Mainostoimisto Luotsi Oy
icon http://www.mainostoimistoluotsi.com

Ohjelmointi

Kuvia

  Mainostoimisto Luotsin kotisivupäivityksiä - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

04/2011 | Ympäristöpassi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti matkailu- ravitsemis- ja talousalan ammattilaisille ja opiskelijoille suunnatun valmennusaineiston ja osaamistestin ruokapalveluiden ympäristöasioista.

Ympäristöpassi suoritetaan verkossa valmennusaineistoa itsenäisesti opiskellen. Osaamistestin kysymyksiä saa harjoitella vapaasti harjoitteluosiossa, ja testin hyväksytysti suorittanut voi tulostaa tai tallentaa itselleen automaattisesti luodun pdf-muotoisen Ympäristöpassin, johon kirjataan suorittaneen henkilön (tai organisaation) nimi. Kuka tahansa ravitsemusalan ympäristöasioista kiinnostunut yksittäinen henkilö voi suorittaa ympäristöpassin, mutta Ympäristöpassin kirjaukset voidaan suorittaa myös tiettyjen organisaatioiden nimiin.

Asiakkaalle räätälöitiin tavallisten sisällönpäivitystyökalujen lisäksi erityiset työkalut osaamistestin vapaaseen muokkaamiseen. Erilaisia kysymystyyppejä ovat mm. monivalinta, väittämä ja oikeaan järjestykseen asettaminen. Lisäksi kysymyksiä voi lisätä, poistaa, kategorisoida, painottaa, kysyttävien kysymysten lukumäärää voi muuttaa ja osaamistodistuksen pisterajaa voi säätää. Lisäksi julkisella puolella ravitsemusalan yksiköt voivat rekisteröityä mukaan Ympäristöpassiin ja luoda jopa keittiökohtaisia tilejä. Organisaatiot voivat hankkia itselleen Ympöristöpassin, mikäli heidän henkilökunnalla on tarpeeksi paljon Ympäristöpassin suorituksia.

Tutustu tarkemmin Ympäristöpassiin sen omilla kotisivuilla tai lue englanninkielinen Environmental Passport for Professional Kitchens blogikirjoitus.

Tietoja

icon Ajankohta: 04/2011
icon Asiakas: EkoCentria
icon http://www.ymparistopassi.fi

Design / graafinen suunnittelu Ohjelmointi Flash-animointi Sisällönhallintajärjestelmä Ylläpito

Kuvia

  Ympäristöpassi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Ympäristöpassi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

03/2011 | Isojano.fi 2011 -päivitys

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

On taas aika Ison janon!

Mixtum toteutti isojano.fi -sivupäivityksen. Sivuille tuotiin lisäväriä mm. Javascript-pohjaisilla animoinneilla.

Koko kansan perinteikäs olutjuhla järjestetään Hartwall Lahden panimon pihalla kesäkauden kynnyksellä 20.-21.toukokuuta 2011

Tietoja

icon Ajankohta: 03/2011
icon Asiakas: Hartwall Oy / Mainostoimisto Luotsi Oy
icon http://www.isojano.fi

Ohjelmointi

Kuvia

  Isojano.fi 2011 -päivitys - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Isojano.fi 2011 -päivitys - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

03/2011 | Chs.fi sivupäivityksiä

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti CHS Oy:lle sivupäivityksiä. Kotisivuille lisättiin venäjän kieliversio ja samalla toteutettiin pari landing-sivua sähköpostikampanjaa varten.

CHS on yksityinen suomalainen logistiikkayhtiö, joka tarjoaa tapahtumalogistiikkapalveluja näyttelyihin ja messuille sekä kulttuuritapahtumiin.

Tietoja

icon Ajankohta: 03/2011
icon Asiakas: CHS Logistics
icon http://www.chs.fi

Ohjelmointi

Kuvia

  Chs.fi sivupäivityksiä - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Chs.fi sivupäivityksiä - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

02/2011 | Huippu-urheilunmuutos.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Opetusministeriö asetti marraskuussa 2008 työryhmän, jonka tehtäväksi annettiin uudistaa tavoitteelliseen kansainväliseen menestykseen tähtäävän huippu-urheilun strategiset periaatteet sekä toiminnalliset vastuut eri toimijoiden kesken.

Mixtum valittiin toteuttamaan muutosryhmälle huippu-urheilunmuutos.fi -sivusto, joka toimii sekä muutosryhmän mutta myös muiden asiantuntijoiden, urheilijoiden ja tavallisten urheilusta kiinnostuneiden ihmisten äänitorvena - kaikkien yhteisenä pyrkimyksenä kehittää Suomen huippu-urheilua eteenpäin.

Sivustolla on toistaiseksi käytössä mm. keskustelufoorumi ja blogeja, joissa asiantuntijat voivat vaihtaa näkemyksiä. Gallupin ja muiden perinteisen toiminnallisuuksien ansiosta saadaan arvokasta palautetta myös muilta tahoilta. Sivusto voidaan kehittää vielä nykyistä laajemmaksi kahden seuraavan vuoden ajan muutosryhmän tarpeiden mukaisesti.

Tietoja

icon Ajankohta: 02/2011
icon Asiakas: Huippu-urheilun muutosryhmä / Seuomen Olympiakomitea
icon http://www.huippu-urheilunmuutos.fi

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi Flash-animointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Huippu-urheilunmuutos.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Huippu-urheilunmuutos.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Huippu-urheilunmuutos.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

12/2010 | Mixtum VideoPlayer v2.0

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum päivitti oman Flash-pohjaisen videosoittimen versioon 2.0. Ulkoasuviilausten lisäksi koodi on miltei kokonaan uudelleenkirjoitettu.

Videosoitin räätälöitiin Apogee Oy:lle, mutta sovellus on tuotteistettu kaikenlaisen videomateriaalin soittamiseen ja tarjoaa paljon kustomointimahdollisuuksia asiakkaan omia tarpeita varten. Videosoitin on rakennettu esimerkiksi siten, että kukin asiakas voi itse vaihtaa yksinkertaisten parametrien avulla mm. soittimen ulkoasua, esitystapaa ja värejä. Lisäksi kukin asiakas voi käyttää tai olla käyttämättä fullscreen-tilaa, sijoittaa oman logon ja säätää sen sijaintia ja läpinäkyvyyttä. Videosoittimen painikkeiden järjestystä, määrää ja kokoa voi säätää ja radiokuunnelmia varten videoraidan tilalle voidaan sijoittaa vapaavalintainen still-kuva. On paljon muitakin kohtia, joita voidaan säätää, ja nämä kaikki videosoitinta ohjaavat parametrit voidaan syöttää joko html-merkkauksen sisään tai käyttää ulkoista xml-tiedostoa.

Tietoja

icon Ajankohta: 12/2010
icon Asiakas: Apogee Oy

Design / graafinen suunnittelu Ohjelmointi Flash-animointi

Kuvia

  Mixtum  VideoPlayer v2.0 - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

11/2010 | Flash-bannereita

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti animoituja Flash-bannereita Zed Oy:lle. Bannerit mainostivat 500 euron arvoista lahjakorttia. Bannereita toteutettiin kaikkiaan noin 25 kpl eri sivustoja ja bannerikokoja varten. Lisäksi suunniteltiin jpeg-muotoiset varakuvat.

Tietoja

icon Ajankohta: 11/2010
icon Asiakas: Zed Oy
icon http://www.

Design / graafinen suunnittelu Flash-animointi

Kuvia

  Flash-bannereita - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Flash-bannereita - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

08/2010 | Arealogicin kotisivut

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Arealogin uudet kotisivut. Sivujen ulkoasun suunnittelusta vastasi toinen yritys. Arealog itsessään on tunnettu suomalainen logistiikka-alan yritys.

Tietoja

icon Ajankohta: 08/2010
icon Asiakas: Arealogic
icon http://www.arealog.com

Ohjelmointi

Kuvia

  Arealogicin kotisivut - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

07/2010 | Vitavalo/Actilite -kotisivut

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Vitavalo/Actilite-tuotteen kotisivupohjan Emred Oy:lle. Asiakas halusi luoda ja muokata sivujen sisällöt itsenäisesti, joten kyseessä oli pelkkä valmis helppokäyttöinen xhtml-sivupohja css-tyyleineen ja koodeineen, jota voidaan päivittää ja muokata joko käsin tai esimerkiksi Adobe Dreamweaver-ohjelmalla. Sivupohjan ohessa toteutettiin myös Vitavalo/Actilite-logo.

Tietoja

icon Ajankohta: 07/2010
icon Asiakas: Emred Oy

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi

Kuvia

  Vitavalo/Actilite -kotisivut - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

04/2010 | Chs.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti logistiikkayhtiö CHS:n uudet kotisivut. Kotisivuille luotiin muun sisällön lisäksi mm. muutamia Flash-animaatioita.

CHS on yksityinen suomalainen logistiikkayhtiö, joka tarjoaa tapahtumalogistiikkapalveluja näyttelyihin ja messuille sekä kulttuuritapahtumiin.

Tietoja

icon Ajankohta: 04/2010
icon Asiakas: CHS
icon http://www.chs.fi

Ohjelmointi Flash-animointi

Kuvia

  Chs.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Chs.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

04/2010 | Savuton Suomi 2040 -kotisivut

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Savuton Suomi 2040 -kotisivut, johon liitettiin julkaisujärjestelmä asiakkaan omatoimista sisällön päivittämistä varten. Savuton Suomi -hankkeen sloganin, "Sanoista tekoihin", mukaisesti Suomi halutaan savuttomaksi vuoteen 2040 mennessä. Hankkeen taustalla on terveyden edistämistä ja erityisesti tupakoinnin vähentämistä painottavia organisaatioita.

Tietoja

icon Ajankohta: 04/2010
icon Asiakas: Savuton Suomi 2040 –verkosto
icon http://www.savutonsuomi.fi

Design / graafinen suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Savuton Suomi 2040 -kotisivut - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Savuton Suomi 2040 -kotisivut - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

04/2010 | Flash-pohjainen hääsivusto

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti visuaalisesti koukuttavan Flash-pohjaisen hääsivuston. Sivujen mukaan räätälöitiin php/xml-pohjainen päivitystyökalu sisällön (mm. valokuvagalleria, blogi ym.) omatoimista päivittämistä varten. Esimerkiksi kaasot ja bestmanit voivat halutessaan pitää omatoimisesti yllä blogia tai luoda sivuille muuta sisältöä juhlakansan iloksi häitä odotellessa.

Tietoja

icon Ajankohta: 04/2010
icon Asiakas: Yksityinen

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi Flash-animointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Flash-pohjainen hääsivusto - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Flash-pohjainen hääsivusto - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

03/2010 | Baileys.fi - päivityksiä

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Baileys.fi -sivustopäivityksiä. Lähinnä sivuille lisättiin erilaisia Baileys-drinkkejä ja drinkkireseptejä.

Tietoja

icon Ajankohta: 03/2010
icon Asiakas: Baileys
icon http://www.baileys.fi

Ohjelmointi

Kuvia

  Baileys.fi - päivityksiä - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

12/2009 | Piirto- ja värityssovellus

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Flash- Actionscript-tekniikoilla piirto- ja värityssovelluksen. Sovellus julkaistaan Donkki.net-sivustolla ja on asiakkaan toiveiden mukaisesti räätälöity erityisesti lapsia varten sekä raamattuaiheiseksi. Sovelluksessa voi sekä piirtää vapaasti että värittää valmiita raamattuaiheisia kuvia. Piirto-ohjelman työkaluja ovat muun muassa sivellin, täyttötyökalu, pyyhekumi ja tekstitökalu. Lisäksi löytyy esimerkiksi zoomaus-mahdollisuus, työkaluja erilaisten geometristen muotojen piirtämistä varten sekä monia työkalujen lisäasetuksia. Valmiit kuvat voi tallentaa PNG-tiedostomuodossa.

Tietoja

icon Ajankohta: 12/2009
icon Asiakas: Donkki
icon http://www.donkki.net

Design / graafinen suunnittelu Ohjelmointi Flash-animointi

Kuvia

  Piirto- ja värityssovellus - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Piirto- ja värityssovellus - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Piirto- ja värityssovellus - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

12/2009 | Ota kiinni -peli

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Ota kiinni -nimisen lapsille suunnatun Flash-pelin. Peli julkaistaan Donkki.net-sivustolla ja on räätälöity asiakkaan toiveiden mukaisesti raamattuhenkiseksi. Pelissä yritetään ottaa kiinni tippuvia pelikortteja ja varoa samalla sekä Goljat-aiheista pelikorttia että ruudun alareunassa liikkuvia vihaisia koiria. Peli on toteutettu Flash-tekniikalla ja Actionscript-ohjelmointikielellä.

Tietoja

icon Ajankohta: 12/2009
icon Asiakas: Donkki
icon http://www.donkki.net

Design / graafinen suunnittelu Ohjelmointi Flash-animointi

Kuvia

  Ota kiinni -peli - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Ota kiinni -peli - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Ota kiinni -peli - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

12/2008 | Donkkipallo -peli

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Arcanoid-tyylisen pelin nimeltä Donkkipallo. Pelissä yritetään tiputtaa tiiliä liikuteltavan kimmokkeen avulla. Peli julkaistaan donkki.net-sivustolla, ja on räätälöity asiakkaan toiveiden mukaan raamattuhenkiseksi. Esimerkiksi kunkin tason alussa on ote raamatusta ja varsinaisessa pelissä kullakin tasolla tiilien alta paljastuu raamattuaiheisia kuvituksia. Peli on toteutettu Flash-tekniikalla ja Actionscript-ohjelmointikielellä.

Tietoja

icon Ajankohta: 12/2008
icon Asiakas: Donkki
icon http://www.donkki.net

Design / graafinen suunnittelu Ohjelmointi Flash-animointi

Kuvia

  Donkkipallo -peli - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Donkkipallo -peli - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Donkkipallo -peli - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

12/2009 | Kirjaimet hukassa -peli

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Donkki.net -sivustolle raamattuaiheisen pelin: Kirjaimet hukassa. Peli on periaatteessa klassinen hirsipuu-peli, joka on kuitenkin muutettu enemmän lapsiystävälliseksi. Peli on toteutettu Flash-tekniikalla ja Actionscript-ohjelmointikielellä.

Tietoja

icon Ajankohta: 12/2009
icon Asiakas: Donkki
icon http://www.donkki.net

Design / graafinen suunnittelu Ohjelmointi Flash-animointi

Kuvia

  Kirjaimet hukassa -peli - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Kirjaimet hukassa -peli - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Kirjaimet hukassa -peli - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

11/2009 | Baileys.fi 2009 kilpailu

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Baileys.fi -sivuille jouluaiheisen päivityksen. Samalla sivuilla avattiin kilpailu, jossa pääpalkintoina 2000 € arvoinen pääpalkinto sekä viikoittain arvottavia viikkopalkintoja. Mainostoimisto Luotsi vastasi sivujen ulkonäön suunnittelusta.

Tietoja

icon Ajankohta: 11/2009
icon Asiakas: Baileys, Mainostoimisto Luotsi Oy
icon http://www.baileys.fi

Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Baileys.fi 2009 kilpailu - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

11/2009 | Freixenet.fi -päivityksiä

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti maailman suurimman kuohuviinituottajan, Freixenetin kotisivupäivityksiä. Samalla sivuille lisättiin mainos Nelosen Maria -ohjelman kilpailusta, jossa palkintona näyttävä Freixenet-tuotepaketti.

Tietoja

icon Ajankohta: 11/2009
icon Asiakas: Freixenet, Mainostoimisto Luotsi Oy
icon http://www.freixenet.fi

Ohjelmointi Flash-animointi

Kuvia

  Freixenet.fi -päivityksiä - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

09/2009 | Mainostoimistoluotsi.com

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Mainostoimisto Luotsin uusien kotisivujen teknisen puolen. Ulkoasu sivuille tuli suoraan asiakkaalta itseltään. Sivuille räätälöitiin kevyt ja helppokäyttöinen päivitysominaisuus, jolla asiakkaan on mahdollista itse lisätä ja päivittää työnäytteitä sivuille. Vaikka työnäytteet ladataan dynaamisesti pääosin kuvina, sivuille täytyi rakentaa myös erityiset ääni- ja videosoittimet muiden mediatyönäytteiden (niiden katselu ja kuuntelu) takia. Soittimet toteutettiin Flash-tekniikalla.

Tietoja

icon Ajankohta: 09/2009
icon Asiakas: Mainostoimisto Luotsi Oy
icon http://www.mainostoimistoluotsi.com

Ohjelmointi Flash-animointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Mainostoimistoluotsi.com - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Mainostoimistoluotsi.com - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

09/2009 | Kotimaiset kasvikset ry:n Kasvistesti

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti teknisen puolen Kotimaiset kasvikset ry:n Kasvistestistä. Kysessä on sovellus, jossa käyttäjä voi selvittää nauttiiko päivittäin riittävästi kasviksia. Päivittäisen kasvismäärän voi syöttää hyvin tarkasti eri aterioiden välillä. Varsinaisten laskutoimitusten lisäksi Kasvistestistä löytyy vinkkejä ja ohjeita terveelliseen ruokavalioon ja kasvisten käyttöön päivittäisessä kulutuksessa. Kasvistesti toteutettin Flash-alustalle ja sovelluksen ulkonäöstä vastasi HardWorkingHouse Advertising.

Tietoja

icon Ajankohta: 09/2009
icon Asiakas: Kotimaiset kasvikset ry / HardWorkingHouse
icon http://www.kasvikset.fi/kasvistesti/

Ohjelmointi Flash-animointi

Kuvia

  Kotimaiset kasvikset ry:n Kasvistesti - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Kotimaiset kasvikset ry:n Kasvistesti - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Kotimaiset kasvikset ry:n Kasvistesti - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

06/2009 | Isojano-tapahtumagalleria/kuva-arkisto

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Isojano.fi -sivuille dynaamisen ja php/mysql-pohjaisen tapahtumagallerian/kuva-arkiston. Galleriasta löytyy digikuvia Isojano-oluttapahtumasta vuosien varrelta.

Tietoja

icon Ajankohta: 06/2009
icon Asiakas: Hartwall Oy / Mainostoimisto Luotsi Oy
icon http://www.isojano.fi/gallery.php

Design / graafinen suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä Ylläpito

Kuvia

  Isojano-tapahtumagalleria/kuva-arkisto - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

06/2009 | YVA ry:n uudet kotisivut

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti YVA ry:n uudet kotisivut. Sivuille liitettiin Mixtumin oma sisällönpäivitystyökalu, Mixtum Content Manager. Sivujen ulkoasun on suunnitellut ulkopuolinen suunnittelija.

Tietoja

icon Ajankohta: 06/2009
icon Asiakas: YVA ry.
icon http://www.yvary.fi

Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  YVA ry:n uudet kotisivut - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa YVA ry:n uudet kotisivut - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

05/2009 | Palandri-banneri

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Australialaisen viinimerkin, Palandrin, mainosbannerin Flash-animoinnin.

Tietoja

icon Ajankohta: 05/2009
icon Asiakas: Palandri / Mainostoimisto Luotsi Oy

Ohjelmointi Flash-animointi

Kuvia

  Palandri-banneri - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

05/2009 | Jannejaaino.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Hammaslääkärikeskus Jannen uudet kotisivut. Sivuille sisällytettiin Mixtum Content Manager, php/mysql-pohjainen päivitystyökalumme kotisivujen helppoa ja omatoimista sisällönpäivittämistä varten. Sivujen ulkoasun suunnittelusta vastasi Wallstreet Graphics Oy.

Tietoja

icon Ajankohta: 05/2009
icon Asiakas: Hammaslääkärikeskus Janne Oy
icon http://www.jannejaaino.fi

Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Jannejaaino.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Jannejaaino.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

02/2009 | Isojano.fi 2009

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti sisältöpäivityksiä ja Flash-bannereita koko kansan perinteikkään olutjuhlan, Isojanon, kotisivuille. Olutjuhlatapahtuma järjestetään 20-23. toukokuuta 2009 Hartwall Lahden panimon pihalla.

Tietoja

icon Ajankohta: 02/2009
icon Asiakas: Hartwall Oy / Mainostoimisto Luotsi Oy
icon http://www.isojano.fi

Ohjelmointi Flash-animointi Ylläpito

Kuvia

  Isojano.fi 2009 - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Isojano.fi 2009 - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

12/2008 | Sininenarkki.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Sininen Arkki Oy:n uudet Flash-pohjaiset kotisivut. Kotisivut räätälöitiin asiakkaan tekemän hyvin tarkan suunnitelman pohjalta. Sivuille luotiin pienimuotoinen työnäytegalleria sekä joitakin pieniä Flash-animaatioita.

Tietoja

icon Ajankohta: 12/2008
icon Asiakas: Sininen Arkki Oy
icon http://www.sininenarkki.fi

Ohjelmointi Flash-animointi Ylläpito

Kuvia

  Sininenarkki.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Sininenarkki.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

11/2008 | Päivityksiä finalcutpro.fi -sivuille

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti pienimuotoisia päivityksiä Final Cut Productions -yrityksen Flash-pohjaisille kotisivuille. Sivuston design ja alkuperäinen toteutus eivät ole Mixtumin suunnittelemia.

Tietoja

icon Ajankohta: 11/2008
icon Asiakas: Final Cut Productions Oy
icon www.finalcutpro.fi

Ohjelmointi Flash-animointi

Kuvia

  Päivityksiä finalcutpro.fi -sivuille - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

10/2008 | Baileys.fi - uusi layout

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti uudistuneen Baileys.fi-sivuston. Sivujen uusi layout luotiin Baileys-pullojen uusien ulkoasujen takia. Sivuille lisättiin myös uusia televisiossa myöhemmin esitettäviä mainosvideoita. Sivuille tullaan myös lisäämään myöhemmässä vaiheessa kilpailu, jossa palkintoina Baileys-blendereitä. Sivujen ulkoasun suunnitteli Mainostoimisto Luotsi.

Tietoja

icon Ajankohta: 10/2008
icon Asiakas: Baileys / Mainostoimisto Luotsi
icon http://www.baileys.fi

Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä Ylläpito

Kuvia

  Baileys.fi - uusi layout - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Baileys.fi - uusi layout - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

10/2008 | Israeltieto.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Israel-tieto yhdistys ry:n uudet kotisivut. Sivuille räätälöitiin päivitystyökalu sisällön luomista ja päivittämistä varten.

Tietoja

icon Ajankohta: 10/2008
icon Asiakas: Israel-tieto yhdistys ry.
icon http://www.israeltieto.fi

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Israeltieto.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

09/2008 | Baileys.fi Alkon Ammattilaiset-kilpailu

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Baileys.fi-sivuille kilpailun alkoholialan ammattilaisille. Kilpailun palkintona arvotaan Baileys-blendereitä.

Tietoja

icon Ajankohta: 09/2008
icon Asiakas: Baileys / Alko
icon http://www.baileys.fi/ammattilaiset/

Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Baileys.fi Alkon Ammattilaiset-kilpailu - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Baileys.fi Alkon Ammattilaiset-kilpailu - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

07/2008 | Kumpupilvien järjestelijät / DecoArtiste

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum suunnitteli ja toteutti Kumpupilvien järjestelijät Oy:n uudet kotisivut sekä alitoiminimenä toimivan DecoArtisten uudet kotisivut.

Tietoja

icon Ajankohta: 07/2008
icon Asiakas: Kumpupilvien järjestelijät / DecoArtiste
icon http://www.kumpupilvienjarjestelijat.fi

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi

Kuvia

  Kumpupilvien järjestelijät / DecoArtiste - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Kumpupilvien järjestelijät / DecoArtiste - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

06/2008 | jpchenet.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti J.P. Chenetin suomalaiset kotisivut. Sivuille toteutettiin tuotesivujen lisäksi kilpailu, jossa palkintoina viikottain arvottavia grillisettejä. Kilpailua varten räätälöitiin hallintatyökalu. Sivujen ulkoasun suunnitteli Mainostoimisto Luotsi Oy.

Tietoja

icon Ajankohta: 06/2008
icon Asiakas: J.P. Chenet / Mainostoimisto Luotsi Oy
icon http://www.jpchenet.fi

Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  jpchenet.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa jpchenet.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

06/2008 | Isojano -kuvagalleria

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Toteutimme isojano.fi-sivustolle tietokantapohjaisen kuvagallerian päättyneen tapahtuman johdosta. Sivuille lisättiin myös Flash-pohjainen videoesitys tapahtumasta.

Tietoja

icon Ajankohta: 06/2008
icon Asiakas: Hartwall Oy / Mainostoimisto Luotsi Oy
icon http://www.isojano.fi

Design / graafinen suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Isojano -kuvagalleria - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Isojano -kuvagalleria - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

05/2008 | Freixenet.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti maailman suurimman kuohuviinituottajan, Freixenetin, uudet suomalaiset kotisivut. Sivujen toiminnallisuuksia olivat mm. Freixenet-aiheiset tuotteet ja televisiossa esitetyt mainosvideot, pienimuotoinen Flash-animaatio sekä viikottainen kilpailu ja hallintatyökalu kilpailua varten. Kilpailun palkintoina arvotaan viikottain aurinkovarjoja ja coolereita. Pääpalkinto on luksus-ilta Helsingissä neljälle henkilölle VIP-kohtelulla! Sivujen ulkoasun suunnitteli mainostoimisto Luotsi Oy.

Tietoja

icon Ajankohta: 05/2008
icon Asiakas: Freixenet / Mainostoimisto Luotsi Oy
icon http://www.freixenet.fi

Ohjelmointi Flash-animointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Freixenet.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Freixenet.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Freixenet.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

05/2008 | Successpoint.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Toteutimme Success Point Oy:n uudet kotisivut. Sivujen ulkoasun suunnitteli mainostoimisto Hot Net Oy. Mixtum toteutti sivujen koodauksen ja pienimuotoisen kuvankäsittelyn.

Tietoja

icon Ajankohta: 05/2008
icon Asiakas: Successpoint Oy / Mainostoimisto Hotnet Oy
icon http://www.successpoint.fi

Ohjelmointi

Kuvia

  Successpoint.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Successpoint.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Successpoint.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

03/2008 | Baileys.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum toteutti Baileys.fi-sivut. Toteutimme sivujen xhtml- ja php-ohjelmoinnin, rakensimme sivuille viikkottain vaihtuvan kilpailun, Baileys-aiheisia televisiossa esitettyjä Flash-videoita sekä toteutimme Baileys-aiheisia interaktiivisia Flash-bannereita mainos- ja markkinointikäyttöön. Kilpailua varten räätälöitiin hallintatyökalu ja arvontakone. Kuukauden aikana arvottiin joka viikko Baileys-aiheisia palkintoja, ja kilpailu tuotti yli 100 000 osallistumista! Mainostoimisto Luotsi Oy toteutti sivujen graafisen suunnittelun.

Tietoja

icon Ajankohta: 03/2008
icon Asiakas: Baileys / Mainostoimisto Luotsi Oy
icon http://www.baileys.fi

Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Baileys.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Baileys.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

02/2008 | Isojano.fi 2008

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Hartwallin Isojano on koko kansan perinteikäs olutjuhla, joka järjestetään Hartwall Lahden panimon pihalla. Mixtum toteutti Isojano.fi-sivuille rakenteen koodausta ja muita teknisiä osia sekä muutamia Flash-animaatioita. Mainostoimisto Luotsi Oy toteutti sivujen ulkoasun suunnittelun.

Tietoja

icon Ajankohta: 02/2008
icon Asiakas: Hartwall Oy / Mainostoimisto Luotsi Oy
icon http://www.isojano.fi

Ohjelmointi Flash-animointi

Kuvia

  Isojano.fi 2008 - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Isojano.fi 2008 - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

12/2007 | Ostoskori.eu

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Suunnittelimme Ostoskori.eu -verkkokaupan ulkoasun ja sekä samaa graafista linjaa noudattavan printtimuotoisen markkinointimateriaalin. Samalla uudelleenkoodasimme Ostoskori.eu-verkkokaupan aiemman PHP/MySQl-rakenteen kokonaan uuteen muotoonsa.

Tietoja

icon Ajankohta: 12/2007
icon Asiakas: Ostoskori.eu

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Ostoskori.eu - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

10/2007 | Suomen puolustusvoimat verkkomultimedia

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Rakensimme alihankintana Suomen puolustusvoimien verkkomultimediaa, puolustusvoimista kertovaa vuorovaikutteista laajaa esitystä. Ohjelmointikielinä toimivat muunmuassa Lingo, ActionScript ja XHTML.

Tietoja

icon Ajankohta: 10/2007
icon Asiakas: Suomen puolustusvoimat, pääesikunta / WSOY Pro

Ohjelmointi Flash-animointi

Kuvia

  Suomen puolustusvoimat verkkomultimedia - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Suomen puolustusvoimat verkkomultimedia - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Suomen puolustusvoimat verkkomultimedia - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

09/2007 | Alihankintaprojekteja

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Syksyn aikana olemme toteuttaneet muutamia pienempiä Flash-projekteja erityisesti alihankintatyönä. Loppuasiakkaana on ollut muun muassa Nokia.

Tietoja

icon Ajankohta: 09/2007
icon Asiakas: Nokia Oyj / WSOY Pro

Ohjelmointi Flash-animointi

Kuvia

  Alihankintaprojekteja - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

08/2007 | Erikoishirsi.fi

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtum suunnitteli ja toteutti Suomen Erikoishirren uudet kotisivut. Lisäksi asiakkaalle räätälöitiin helppokäyttöinen php/mysql-pohjainen päivitystyökalu sivujen omatoimista päivittämistä varten. Osallistuimme grafiikan ja ohjelmoinnin lisäksi myös tuottamaan varsinaista sisältöä. Valokuvasimme ja suunnittelimme yrityksen uudistuneesee ilmeeseen sopivan uuden painomuotoisen markkinointimateriaalin.

Tietoja

icon Ajankohta: 08/2007
icon Asiakas: Suomen Erikoishirsi
icon http://www.erikoishirsi.fi

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi Flash-animointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Erikoishirsi.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Erikoishirsi.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Erikoishirsi.fi - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

07/2007 | Mixtum.com v2.0

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtumin kotisivut päivitettiin vuonna 2007 versioon 2.0. Uudistus oli sekä graafinen että tekninen. Sivujen graafisen uudistuksen ohessa yrityksen logo sai uuden muodon ja sivuille toteutettiin php&mysql-pohjainen sivujen hallintatyökalu.

Tietoja

icon Ajankohta: 07/2007
icon Asiakas: Mixtum
icon http://www.mixtum.com

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi Flash-animointi Sisällönhallintajärjestelmä Ylläpito

Kuvia

  Mixtum.com v2.0 - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

11/2006 | Kiwira Designin kotisivut

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Suunnittelimme ja toteutimme Kiwira Designille Web-sivuston, jonka aiheena on sisustussuunnittelu ja tähän liittyvät palvelut. Sivuille räätälöitiin PHP&MySQL-pohjainen päivitystyökalu, jolla kuvagallerian, uutisten ym. sisällön päivittäminen käy vaivattomasti ja nopeasti. Lisäksi rikastutimme sivustoa Flash-pohjaisilla animaatioilla.

Tietoja

icon Ajankohta: 11/2006
icon Asiakas: Kiwira Design

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi Flash-animointi Sisällönhallintajärjestelmä

Kuvia

  Kiwira Designin kotisivut - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa Kiwira Designin kotisivut - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

01/2003 | Mixtum.com v1.0

(Lue tuotannosta sen omalla sivulla »)

Mixtumin aivan ensimmäiset omat kotisivut vuosien takaa...

Tietoja

icon Ajankohta: 01/2003
icon Asiakas: Mixtum
icon http://www.mixtum.com

Design / graafinen suunnittelu Logon / liikemerkin suunnittelu Ohjelmointi Flash-animointi Ylläpito

Kuvia

  Mixtum.com v1.0 - napsauta katsoaksesi suuremmassa koossa

Takaisin ylös Takaisin ylös

asiakkaat

Palvelutoimintamme perustuu ajatukseen, että pystymme osaamisellamme olemaan hyödyksi ja parantamaan asiakkaidemme toimintamahdollisuuksia.

Kuinka voisimme auttaa ja palvella juuri Sinua?

Ota yhteyttä niin jutellaan lisää!

Tuotannot ja yhteistyökumppanit

African Care ry.
Ammattikeittiöosaajat Ry
Apogee Oy
Arealog oy
CHS Oy
CP-Liitto Ry
DecoArtiste
Docendo Oy
EMRED Oy
EkoCentria
Erisan, Infection Control
Final Cut Productions Oy
Freemium Media Oy
Förlaget Villaliv AB
Geowise Oy
GNT Finland Oy
Hammaslääkärikeskus Janne Oy
HardWorkingHouse Advertising Oy
Helsingin kaupunginmuseo
Huippu-urheilun muutosryhmä
Israel-tieto yhdistys ry.
Kenkämarski Oy
Kiwira Design
Kotimaiset kasvikset ry.
Kotodesign Oy
Kumpupilvien järjestelijät Oy
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
Mahdollistamo Oy
Mainostoimisto Luotsi Oy
Mercuria kauppiaitten kauppaoppilaitos
Meridea Oy
Mogold Oy
Muu Ry
Mäntyharjun kunta
MP Yachts Oy
Orion Oyj
Pfizer Oy
Puntland Community ry
Prosail
ReadMe.fi Oy
Scribona Oy
Sininen Arkki Oy
Slapmedia Oy
Studio AD Original
Suomen ASH Ry
Suomen Erikoishirsi Oy
Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys
Suomen Jääkylmä Oy
Suomen Metsästysmuseo
Suomen Olympiakomitea
Suomen Sydänliitto
Suomen Voimisteluliitto
Sydänliitto Ry
TechData Oy
Typetek Oy
UCB Universal Consulting Bureau Oy
YVA ry
VitaValo Oy
Wall Street Graphics Oy
WSOY Pro
Zed Oy

Koulutukset ja konsultoinnit

Accenture Oy
Adulta Oy
Agricultural and Food Science
Autocenter Oy
AEL Oy
Arkkitehtitoimisto Karin Krokfors Oy
Beacon Finland Ltd Oy
Berner Oy
Business Oulu
CIMO
Dagmar Oy
Decogalax Oy
DigiPeople Studio
Eiran aikuislukio
Emfit Oy
Enmac Oy
Elenia Oy
Epilepsialiitto Ry
Espina Oy
Espoon kaupunki
Estlander & Partners Oy
Espoon ammattiopisto
Estlander & Partner Oy
Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä
Farmasian oppimiskeskus
Fingrid Oyj
FirstView Digital Signage
Fiskars Oy
Forbo Flooring Finland Oy
Haahtela Oy
HAMK
Heinolan kulttuuritoimisto
Helsingin ammattikorkeakoulu, Stadia
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus
Helsingin työväenopisto
Helsingin yliopisto
Helsingin yliopiston tutkijakollegium
Helsingin evankelinen opisto, HEO
Huhtamäki Food Service Finland Oy
Human Advice Oy
Hyria koulutus
Iisalmen Sanomat
Ikaros Finland Oy
Innora Oy
Insinööritoimisto Leo Maaskola Oy
Insinööritoimisto Stacon Oy
Inspecta
Itäuudenmaan koulutuskuntayhtymä
Kaihdin-Lehtonen Oy
Kajaanin amk Oy
Katriina's Spa
Kauppapuutarhaliitto ry
Keuda - Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
Keskuspuiston ammattiopisto
Kiinteistönvälitys Pekka Lahtinen Oy
Kone Oyj
Koneviesti Oyj
Kraatteri Consulting
Kuluttajatietoisuuden edistämisyhdistys
Kustannus Oy Duodecim
Lapetek Group Oyj
Leomuovi Oy
Leonino Oy
Luoja Oy
Nortrain Oy
Mainostoimisto Twist
Mainostoimisto Mainoskenttä
Majvik Kokous- ja kongressihotelli
Medanta Oy
Mediakylpylä
Mercuria Kauppiaitten Kauppaoppilaitos
Metropolia
Metso Shared Services Oy
Mogold Oy
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset
NCC Rakennus Oy
Nexstim Oyj
Nordens Välfärdscenter Finland
Oriflame Oy
Oriola Oy
Ouman OEM Oy
Patentti- ja rekisterihallitus, PRH
Pieni suklaatehdas porvoo
PYN Rahastoyhtiö Oy
Rastor Oy
RAY
Rocla Oy
Sanity Applied Oy
Sanofi Pasteur MSD Oy
Sanoittamo Oy
Sanoma Magazines
Sanoma Media Finland Oy
Sanoma Media Lifestyle
Savon ammatti- ja aikuisopisto
Savon Media Oy
Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy
Semex Finland Oy
Sipoon kunta
Soft Diamond Oy
Stala Oy
Stalatube Oy
Steerprop Oy
Superpark Vantaa Oy
Supremo Graphics
Suomalainen lääkäriseura Duodecim
Tanssikoulu Tanssis Oy
Tampereen Vaakatekniikka Oy
Teknologian tutkimuskeskus VTT
TeliaSonera
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Tulus Oy
Turun kristillinen opisto
Työterveyslaitos
Unipoli Sport
Utajärven kunta
Yleisradio
Ympäristöministeriö
Vaasan ammattikorkeakoulu
Validia Ammattiopisto
Vanhustyön keskusliitto
Veljekset Ala-Talkkari Oy
Veljekset Keskinen Oy (kyläkauppa Tuuri)
Verisure Oy
VicoSoftware Oy
Viherhiukkanen Oy
Villa Elfvikin luontotalo
Virma Oy
Visotex Oy
VKK Media
Wasa Logistics LTD
Welmus Oy